Perunan vienti Venäjälle vetää yhä
Venäjä näyttäytyy edelleen houkuttelevana suuntana kotimaisen perunan viennille, vaikka Venäjä asetti EU:sta tuotavalle perunalle tuontikiellon heinäkuun alussa.
Siemen- ja ruokaperunaa ei saa tällä hetkellä viedä itänaapuriin. Toisaalta heikentynyt ruplan kurssi on suomalaisen viennin kannalta epäedullinen.
”Julkisuudessa ilmoitettu syy Venäjän asettamalle tuontikiellolle oli epäluottamus eurooppalaisten tuotteiden alkuperään ja kasvinsuojelusertifikaattiin. Tuotteiden alkuperän kanssa on tiettävästi ollutkin epäselvyyttä, mutta toisaalta vuoden päivät WTO:n jäsenenä ollut Venäjä pelaa poliittisesti omaan pussiinsa”, Venäjän kauppaa perunantuottajien peltopäivillä arvioinut konsultti Pekka Honkala sanoi.
”Toisaalta henki on ollut sellainen, että tuontikiellon solmun uskotaan aukenevan syyskuussa Euroopan ja Moskovan kesken käytävissä keskusteluissa.”
Venäjän talouskasvu on hyytynyt hieman takavuosien huipputahdista, mutta se on kotimaiselle vihannesalalle edelleen suurin vientimaa.
Suomesta vientiin suuntautuvista maataloustuotteista miltei kolmannes päätyy Venäjälle.
”Siellä on kasvava keskiluokka, joka haluaa ostaa laadukkaita elintarvikkeita ja on valmis maksamaan niistä. Suomi pystyy tätä laatua tarjoamaan”, Honkala toteaa.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
