Lähes uusi kuivurin öljykattila vaihtui hakeuuniin Janakkalassa
Biouuni oli tarkoitus hankkia joka tapauksessa, mutta korotettu tuki vauhditti ratkaisua.
Hakejärjestelmän vaatima paikka oli otettu huomioon, kun Martti Brotheruksen tilalle Janakkalaan rakennettiin uusi kuivuri vuonna 2013. Ensimmäiset vuodet kuivattiin öljyllä, nyt hakkeella. Kuva: Kari SalonenEnsimmäiset sata kuutiota haketta on kulunut ja biouuni on toiminut moitteitta viljankuivauksessa.
”Yksi hälytys on tullut kännykkään, ja sekin oli turha”, maanviljelijä Martti Brotherus Janakkalasta kertoo.
Ruista, ohraa ja timoteita on kuivattu, ja kaura odotti vuoroaan parin päivän päästä haastattelusta.
Brotherus rakensi uuden kuivurin neljä vuotta sitten, mutta alusta saakka mietittiin öljyn vaihtamista hakkeeseen. Ei öljykattilassa ongelmia ollut, mutta hanke haluttiin pilkkoa kulujen tasaamiseksi osiin ja alkuun lähdettiin öljykattilalla.
Öljykattila on jo purettu ja myyty ja tilalle rakennettiin Alfaflamen biouuni. Tuntuva investointituki biopolttoaineille avitti päätöstä.
Muitakin muutoksia tarvittiin, sillä öljyaikana kuivuri toimi alipaineella, joka vaihdettiin nyt ylipaineratkaisuun. Myös tulo- ja lähtöputket jouduttiin vaihtamaan, samoin puhaltimien tehoa nostettiin, mitä tehosti kuivumista.
Brotherus päätyi kiinteään lämpökeskukseen kontin sijasta. Hakevarastoon sopii lähes sata kuutiota.
Vaikka ensimmäiset hakkeet olivat hieman tuoreita, lämpöä lähti käsittämättömästi. Uunin ja kuivauslämmön säätäminen ei ole juuri öljykattilaa kummempaa.
”Lisää säätämistä ei kaivata, jotta keskiverto viljelijä hallitsee uunin ja kuivaamisen. Puintiaikaan on aina kiire ja viljelijä usein väsynyt.”
Brotherus aikoo käyttää ainakin ensimmäisen kauden pelkkää haketta, vaikka myös turve, pelletti ja jätevilja olisivat mahdollisia.
”Uuniin pitää ensin totutella, jotta hallitsee sen niksit.”
Lue lisää:
Siirtyminen kotimaiseen energiaan viljankuivauksessa hidastui: Halpa öljy hyydytti hakkeen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
