Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Markkinakatsaus: Kylvöille lähdetään heikentyneen vehnän hinnan saattelemana

    Kylmän kevään toivotaan piristävän maitomarkkinoita. Voin hinta lähti nousuun.
    Vehnän hinta on ollut Suomessa jyrkässä laskussa. Viljojen hinnat ovat nyt kuitenkin viime kevättä korkeampia.
    Vehnän hinta on ollut Suomessa jyrkässä laskussa. Viljojen hinnat ovat nyt kuitenkin viime kevättä korkeampia. Kuva: Jukka Pasonen

    Leipävehnän hinta on palannut Suomessa talven jälkeen viime vuosien totuttuun uraan eli alle Pariisin hyödykepörssin noteerauksien.

    Myös esimerkiksi rehuohra on Suomessa selvästi Saksaa halvempaa. Öljykasvien noteeraukset Pariisissa ovat viime vuotta alempana.

    Perjantaina Pariisissa lähin noteeraus vehnälle oli 171 euroa tonnilta. Kinnusen Mylly tarjoaa kotimaassa sitä parempaa hintaa, mutta muut ostajat ovat pudottaneet tarjouksensa jo huomattavasti alle talven lukemien.

    Talvella niukkuus kotimaisesta laadukkaasta vehnästä nosti hintoja. Viljojen hinnat ovat nyt kuitenkin viime kevättä korkeampia.

    Suurin osa viljojen ostotarjouksista pysyi viime viikolla ennallaan. Kylvötyöt alkanevat pian koko maassa, joten nyt on viimeiset hetket tarkistaa oman tilan kylvösuunnitelman kannattavuus.

    Chicagossa vehnä kallistui viime viikolla korkeimmilleen 9 kuukauteen. Myös Pariisissa vehnä oli nousussa.

    Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa kylvöt lähtivät myöhässä käyntiin ja Yhdysvalloissa kuivuus on heikentänyt syysviljoja monin paikoin.

    Nyt markkinoilla seurataan iskeekö kuivuus myös Ukrainaan ja Venäjän eteläosiin.

    YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO ennustaa maailman viljavarastojen kääntyvän tulevalla kaudella 2018/19 laskuun ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen.

    Viljankulutus nousisi uuteen ennätykseen ja tuotanto pienenisi hiukan kuluvan kauden ennätyksestä. Viljan elintarvikekäytön ennustetaan kasvavan. Lisäksi rehukäyttö kasvaa sillä suuret varastot pitävät viljan suhteellisen halpana.

    Kansainvälinen viljaneuvosto IGC ennustaa kauran elintarvikekäytön nousevan ensi kaudella 5,3 miljoonaan tonniin. Kuluvalla kaudella kauraa syödään arviolta 5,2 miljoonaa tonnia.

    Kauran kokonaiskulutus kuitenkin laskee, sillä rehukulutuksen odotetaan laskevan ensi kaudella 16,1 miljoonaan tonniin nykyisestä 16,8 miljoonasta tonnista.

    Soijan vienti Yhdysvalloista Kiinaan on vähentynyt alkuvuonna yli 20 prosenttia, vaikka Kiina ei ole soijalle pakotteita asettanut. Jo pelkkä kauppasodan uhka on kuitenkin ajanut muutosta kauppakäyttäytymiseen.

    Soijarouheen hinta on pörsseissä nousussa.

    Maitotuotteiden hinnat laskivat viime viikolla GDT-huutokaupassa Uudessa-­Seelannissa 1,1 prosenttia. Pudotus johtui Uuden-Seelannin tuotantomäärien laskun tasaantumisesta.

    Markkinoilla on odotuksia hintojen noususta.

    Myöhäinen kevät pohjoisella pallonpuoliskolla on hidastanut nurmien kasvua ja alentanee tyypillisesti korkeita kevään tuotantomääriä.

    Voin hinta EU-maissa on lähtenyt nousuun ja viimeisimmän tilaston mukaan oli 5,17 euroa kilolta.

    Hollannissa maidon spot-hinta oli viime viikolla kahden laskuviikon jälkeen nousussa ja päätyi 30,25 senttiin kilolta.

    Luonnonvarakeskus Luken mukaan maaliskuussa maidon tuottajahinta oli Suomessa keskimäärin 39,93 senttiä litralta. E-luokan normimaidon hinta oli keskimäärin 37,16 senttiä.

    E-luokan hinta oli helmikuuhun verrattuna laskussa, mutta tuottajahinta keskimäärin nousussa. Maidon pitoisuuksista riippuen hinta voi vaihdella tilojen välillä merkittävästi.

    Tammi–maaliskuussa maidontuotanto väheni Suomessa 0,2 prosenttia.

    Lihankulutus oli tammi–maaliskuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna korkeampaa, kertoo Kantar TNS Agri.

    Siipikarjanlihan kulutus kasvoi 6 prosenttia ja naudanlihan 2 prosenttia. Sianlihan kulutus oli puolestaan 2 prosenttia vähäisempää verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

    Karitsanlihan käyttö väheni 8 prosenttia.

    Vaikka sianlihan tuotanto on prosentuaalisesti romahtanut alkuvuodesta, tuotettiin sikaa kuitenkin enemmän kuin kulutettiin. Tammi–maaliskuussa sianlihaa tuotettiin 42,4 miljoonaa kiloa ja kulutettiin 41,3 miljoonaa kiloa.

    Ruokaperunan tuottajahinta oli maaliskuussa 18,39 senttiä kilolta, kertoo Luke. Hinta on 1,50 senttiä edellisvuotta korkeampi.

    Kaupassa perunakilo on Tilastokeskuksen mukaan vuodessa kallistunut 6 senttiä, 88 senttiin kilolta.

    Sipulin tuottajahinta oli viime viikolla 70 senttiä kilolta 10 kilon säkissä ostajalle toimitettuna.

    Keräkaalista sai 50 senttiä kilolta 15 kilon laatikoittain.