Viljan hinta vaikeuttaa peltojen perusparannuksia – Salaojituksen takaisinmaksuaika liian pitkä

Kuva: Jukka Pasonen

Satokuilut eli tuotettavissa olevan ja todellisuudessa tuotetun sadon väliset erot ovat olleet Suomessa kasvamaan päin.

Kannattaisiko vajaatuottoisen pellon kasvukuntoa ja sadontuottokykyä parantaa nykyisillä viljan hinnoilla?

Ihmiskunnan näkökulmasta kannattaa – niin ilmastonmuutos ja viljelysmaan hupeneminen kuin väestönkasvukin pitävät huolen siitä, että kestävästi tehostettavalle tuotannolle on tulevaisuudessa yhä suurempi kysyntä.

Sen sijaan yksittäisen viljelijän näkökulmasta tilanne saattaa olla aivan toinen.

Satokuilujen kaventaminen perusparannuksella on kallista.

Perusparannusten kannattavuutta on syytä punnita erityisen huolellisesti, jos aikoo saada takaisin kasvukuntoa parantaviin toimenpiteisiin pistämänsä rahan, toteaa tutkimusprofessori Heikki Lehtonen Luonnonvarakeskuksesta Lukesta.

Nykyisillä viljan hinnoilla perusparannukset kannattavat melko heikosti, jos aikoo kattaa niiden kustannukset saavutetulla sadonlisällä.

Lehtonen pitää mahdollisena, että perusparannuksen tekevä viljelijä ei itse taloudellisesti saa investointiin laittamaansa rahaa takaisin.

"Hyötyjinä voivat olla kuitenkin tulevat sukupolvet."

Kannattavuus edellyttää selvää satohyötyä.

"Varsinkin sivutoimisella kasvinviljelytilalla salaojituksen tai muiden kasvukuntoa parantavien toimenpiteiden kannattavuus ei ole heikentyneiden hintasuhteiden takia valitettavasti kovin hyvä."

Automaattisesti kaikilla tiloilla perusparannuksen kannattavuus ei silti ole heikko. Kunnostuksella voidaan saavuttaa myös muita kuin suoraan rahallisesti mitattavia hyötyjä, Lehtonen muistuttaa.

"Esimerkiksi karjatilalla toimet ovat perusteltuja ilman satohyötyäkin. Niiden perusteeksi riittää, että kasvukauden aikana pellolle pääsee ajoissa esimerkiksi karkearehun laadun tai muun syyn takia."

Luken Opal Life -hankkeesssa selvitettiin perusparannuksen kannattavuutta tilamallinnuksilla, joista toisessa yhden tilan lohkon kasvukuntoa parannettiin salaojituksella ja toisessa erilaisten yksittäisten toimien yhdistelmällä.

Mallitilan viljelykierrosta nurmi on puuttunut 20 vuoden ajan kokonaan. Viljan ohella siihen kuuluu kevätrypsiä.

Perusparannustoimien yhdistelmässä lohkolle kylvetään kolmeksi ensimmäiseksi vuodeksi viherlannoitusnurmi.

Toisena ja kolmantena vuonna lohko jankkuroidaan. Toisena vuonna jankkuroinnin yhteydessä maahan lisätään myös maanparannuskuitua.

Viherlannoitusnurmen ohella tilan viljelykierto suunniteltiin kokonaan uudelleen, jotta lohkolla olisi maan rakennetta ylläpitäviä syväjuurisia kasveja: neljäntenä vuonna pellolla viljellään syysrypsiä, viidentenä hernettä ja kuudentena kauraa. Kaksi seuraavaa vuotta lohko on puna-apilan siementuotannossa.

"Suunnitelma on varsin järeä. Siinä syntyy heti alkuvaiheessa viherlannoitusnurmivuosina sato- ja tulonmenetyksiä."

Lisäksi mallissa lähdettiin siitä, että jatkossa lohkolla noudatetaan kymmenen vuoden jaksotusta, joista jokaisessa viljellään kolme vuotta syväjuurisia kasveja. Näin pyritään ylläpitämään parannustoimilla saavutettua kasvukuntoa.

"Tila saa itse määritellä, milloin näitä kasveja lohkolla viljellään."

Salaojituksen kustannukset asettuvat Lehtosen mukaan ojatiheydestä riippuen keskimäärin 2 000–4 000 euroon. Täydennysojituksessa kustannus voi olla selvästi alhaisempi.

Lisäksi salaojituksessa menetetään usein yhden vuoden sato.

Investointitukea salaojitukseen myönnetään 35 prosenttia kustannuksista. Käytännössä tuki on hieman tätä pienempi.

"Senkin kanssa hehtaarikustannus nousee parin tonnin tuntumaan, vaikka viljelijän oman työn osuutta ei oteta huomioon."

Johtopäätös varsinkin viljatilan kannalta on selvä: salaojitukseen kulunutta rahaa ei ainakaan helposti saa palautettua markkinoilta tilipussiin. Takaisinmaksuaika on todennäköisesti pitkälti toistakymmentä vuotta, täydennysojituksessa vähemmän.

Viherlannoitusnurmea ja syväjuurisia kasveja sisältävän viljelykierron kannattavuuteen taas vaikuttavat oleellisesti markkinat. Suotuisassa tilanteessa toimenpiteiden takaisinmaksuaika voi olla seitsemän vuotta nykyisellä hintatasolla.

Tämän vaihtoehdon mielekkyyteen taas vaikuttaa hyvin pitkälti se, kannattaako kovin monia kasveja viljan lisäksi viljellä?

"Siksi toimenpiteiden kannattavuus ei riipu pelkästään pellon kunnostamisen logiikasta vaan siitä, onko näille kasveille markkinoita."

Kipeästi tarvittavien perusparannusten heikosta kannattavuudesta huolimatta Lehtonen ei ratkaisisi tilannetta yhteiskunnan kannustimilla eli tuella.

"Pitää toimia markkinoiden mukaan. Jo nyt perusparannusten investointituki on varsin hyvä, salaojitukselle 35 prosenttia ja säätösalaojitukselle 40 prosenttia. Jos tukia korotettaisiin, vaarana on korotuksen valuminen huonoihin kohteisiin tai panostoimittajille."

Lehtosen mukaan kunnostus kannattaa kohdistaa niihin peltoihin, joissa satohyöty olisi suurin sekä niihin, jotka logistisesti ovat parhaita eli jotka sijaitsevat lähimpänä tilaa.

"Huonot lohkot kannattaa nykyhinnoilla jättää vähälle viljelylle, ympäristönhoitoon tai jopa kokonaan pois viljelystä."

Jos kunnostuksella saavutetaan ainoastaan rahassa mitattavia hyötyjä – ei siis esimerkiksi työteknisiä hyötyjä karjatilalla – sen pitäisi tuottaa vähintään 30 prosentin sadonlisä ollakseen taloudellisesti kannattavaa nykyisillä viljan ja tuotantopanosten hinnoilla.

Myös se on tärkeä ottaa huomioon peruskunnostusta harkitessaan, miten paljon voi tulevaisuudessa satsata viljelyyn. Peruskunnostus kannattaa vain, jos on jatkossa mahdollista keskittyä parempien satojen tuottamiseen.

Lehtonen muistuttaa, että pidemmän päälle peruskuivatuksen sekä kasvukunnon ja maan rakenteen merkitys kasvavat vääjäämättä ilmasto-olojen muuttumisen vuoksi. Lisäksi merkitys kasvaa myös valumavesien näkökulmasta.

Tavoitteena on, että ravinteet pidättyisivät maassa mahdollisimman pitkään ja olisivat kasvien käytettävissä. "Tiivistynyt pelto on huono niin märkänä kuin kuivanakin vuonna."