Lomituksen leikkaus lopetti lammastilan, ”taas yhdet valot sammuvat kylältä”
Saarelan lammastila hiljenee vuodenvaihteessa, kun viimeiset lampaat viedään pois. Tilan isäntä Hannu Saarela on sekä haikea että helpottunut.
Mimosa-lammas ja Koda-koira ovat ystävystyneet, mutta pian on hyvästien aika. Isäntä Hannu Saarela toteaa, että emoihin ja vanhimpiin pässeihin on ehtinyt kiintyä. Hän muistaa useimmat lampaansa nimeltä.Saarelan tilalla, Lapuan Ylikylällä on kasvatettu ja jalostettu suomenlampaita vuodesta 2008. Vuodenvaihteessa tila hiljenee, kun lammaskatras muuttaa naapurikuntaan Kuortaneelle ja pellot siirtyvät vuokralle.
”On surullista, että taas yhdet navetan valot sammuvat kylältä. Me emme kuitenkaan muuta täältä pois”, synnyintalossaan perheensä kanssa asuva Hannu Saarela vakuuttaa.
Isännän mukaan päätös lopettamisesta syntyi pitkän harkinnan jälkeen. Viimeinen kolaus oli, kun laki karsi lomitusmahdollisuuden pieniltä tiloilta.
Jatkossa lomitukseen ovat oikeutettuja tilat, joissa on aiemman neljän sijasta kuusi eläinyksikköä. Yksi yksikkö on kymmenen aikuista lammasta. Saarelan tilan noin 70 lampaasta moni oli alle puolivuotias eli alle aikuisen lampaan iän.
Lammastilasta tuli tukihärdellin väliinputoaja.
”Jatkossa olisimme joutuneet maksamaan lomittajan itse, joten viivan alle ei olisi jäänyt edes sitä vähää kuin tähän asti. Lähiseudulta ei löydy lomittajaa, joka olisi edullisesti ollut käytettävissä. Meillä on kaksi pientä lasta, joiden etua on myös ajateltava.”
”Tavallisella palkansaajalla on yli sata päivää lomaa, kun viikonloput lasketaan mukaan, mutta nämä vaativat jokapäiväistä hoitoa”, Saarela toteaa lampaitaan rapsutellessa.
Myös tilan laajentamista kartoitettiin, mutta tie nousi pystyyn.
”Laskimme, että uutta karitsankasvattamoa ei kannata rakentaa. Työtä olisi pitänyt tehdä enemmän, mutta palkkaa ei olisi tullut senttiäkään lisää.”
Saarela tietää, että luopumistyö kestää vielä pitkään.
”On se varmasti outoa, kun ensi kesänä laitumilla ei ole lampaita. On tottunut katsomaan olohuoneen ikkunasta, missä päin lauma menee.”
Hannu Saarela on työskennellyt seinäjokelaisen autokorjaamon esimiehenä 20 vuotta. Lampaat tulivat viljelyn rinnalle elinkeinoksi, kun vaimo Tanja Salomaa totesi tyhjää navettaa katsellessaan, että jotain pitäisi tehdä.
Saarelan tila satsasi luomu- ja lähiruokaan. Markkinointialan ammattilaisena Tanja Salomaa osasi verkostoida ja tehdä tilan tunnetuksi sosiaalisessa mediassa.
Suoramyynti kasvoi vuosi vuodelta. Tila tuotti parhaimmillaan noin tuhat kiloa lampaanlihaa vuodessa. Osa lihasta myytiin säilykkeinä. Villasta teetettiin lankaa.
Lammastila oli mukana Reko-suoramyyntiketjussa. Se lisäsi myyntiä mutta ei täysin odotetulla tavalla.
”Lähiruuan myynti ei vedä täällä Etelä-Pohjanmaalla yhtä hyvin kuin etelässä. Täällä päin se on paljolti kaunista puhetta.”
”Olisimme eläneet vielä lähiruuan vähäisen menekin kanssa, mutta lomitustuen loppuminen oli viimeinen niitti.”
Saarela on helpottunut siitä, ettei hänen tarvitse enää kohdata byrokratiaa, joka ”on etenkin eläinten luomupuolella ihan käsittämätöntä”.
”Kun myimme lihaa itse, olimme aina riskiryhmässä. Vaikka meille ei tullut mitään sanktiota, silti tunsi olevansa koko ajan varpaisillaan. Koko homman pitäisi keskittyä paapomisen sijaan neuvomiseen. Ei tavallinen suomalainen tieten tahtoen riko sääntöjä.”
Kun tilan lopettamisesta kerrottiin Lapuan Sanomissa ja Facebookissa, lukuisat henkilöt tarjosivat tukea. Saarelaa pyydettiin televisio-ohjelmaan, mutta hän kieltäytyi.
”Lapualta lähtöisin oleva Anneli Jäätteenmäki soitti Brysselistä ja sanoi, että hän ei pysty tekemään ihmeitä mutta lupasi selvittää asiaa. Sanoin, ettei meillä ole hätää, kun olemme nuoria. Mutta miten käy vanhojen tilojen iäkkäille omistajille? Jonkun pitäisi huolehtia heistä.”
Saarela on helpottunut, että tilan jalostuslampaille löytyi uusi koti kuortanelaisen nuorenparin tilalta. Astutetut lampaat kuljetetaan uuteen kotiin vuodenvaihteessa.
”Lammastilan neuvoja kävi ultraamassa kesällä karitsat. Hän sanoi, että nämä ovat niin hyviä, ettei niitä voi kaikkia pataan laittaa. Olemme jalostaneet kymmenen vuotta.”
Saarelan tilalla on harjoitettu maataloutta 1950-luvulta saakka. Nyt kalenteriin on merkitty päivä, jolloin perinne katkeaa.
Vaikka tilanpito päättyy haikeissa merkeissä, vuodet lampurina olivat opettavaisia ja antoisia.
”Ainakin osoitimme sen, että saamme ruuan kasvamaan ja osaamme pitää eläimistä hyvää huolta. Myös teuraaksi päätyneet lampaat elivät meillä onnellisen elämän”, Saarela sanoo.
Saarela jatkaa päivätyötään autokorjaamolla ja vaimo etsii parhaillaan uutta uraa.
”Olen istunut pikkupojasta saakka traktorin pukilla. Veljelläni on tila Peräseinäjoella. Jos keväällä alkaa syyhyttää, saan mennä sinne kylvöhommiin”, isäntä naurahtaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
