Ohrassa piilevä myrkky voi altistaa sairauksille
Parkinson, Alzheimer, diabetes ja allergiat saattavat selittyä osin elintarvikkeista löytyneellä myrkyllä.Kotimaisesta kuivatusta ohrasta on löydetty myrkyllistä ainetta Helsingin yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa.
Penilidiksi nimettyä haitta-ainetta tuottava bakteeri kasvaa ja muodostaa myrkkyä jopa jääkaapin lämpötilassa. Lisäksi se kestää keittämistä, joten se voi aiheuttaa mahdollisen riskin elintarviketurvallisuudelle.
Havainnon tehnyt Stiina Rasimus-Sahari kertoo, että penilidi saattaa selittää osan tähän asti selvittämättä jääneistä ruokamyrkytyksistä.
Penilidi muodostaa mitokondriomyrkkyjä. Toistuva altistuminen niille saattaa vaurioittaa ihmisen soluissa olevia mitokondrioita ja häiritä niiden toimintaa.
Mitokondrioiden toimintahäiriöt on yhdistetty viime aikoina moniin länsimaissa yleistyneisiin sairauksiin, kuten tyypin 1 ja tyypin 2 diabetekseen, astmaan, allergioihin, sydän- ja verisuonitauteihin sekä Parkinsonin ja Alzheimeirin tauteihin.
Rasimus-Sahari väittelee maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa perjantaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

