Tästä mallia Suomen johdolle? Ruotsin kuningas osti 90 lehmää
Ruotsin kuningas teki miljoonakaupat ja hankki 90 simmental-lehmää.Kauppojen jälkeen Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa omistaa yhteensä 290 lehmää, kertoo ruotsalaislehti Expressen.
Kaikki kuninkaalliset lehmät asustavat kuninkaan hallinnoiman Stenhammarin linnan tiluksilla Södermanlandin maakunnassa. Linnan tuotantosuunta on lihantuotanto.
Kuninkaan ostamat 90 lehmää eivät varsinaisesti ole täysin uusia tuttavuuksia. Ne ovat olleet aiemmin Ruotsin maatalousyliopiston SLU:n omistuksessa, ja niitä on käytetty linnan tiluksilla tutkimustoimintaan. Usea niistä on tiineenä, joten kuninkaan omistamien lehmien lukumäärä kasvaa vielä vasikoiden synnyttyä.
"Lehmät ovat kotoisin sveitsiläisestä Simmentalin laaksosta, ja ne ovat suurikokoista lihakarjaa. Mukavia lehmiä ne ovat omasta mielestäni", tilan johtaja Anders Fredriksson kertoi myydyistä lehmistä Expressenille.
Lehden mukaan kumpikin osapuoli on tyytyväinen 1 350 000 kruunun myyntihintaan. Kauppasumma on noin 143 000 euroa. Myyntihinta maksetaan kesäkuun viimeisenä päivänä.
Linnan tiluksilla on tehty jo pitkään yhteistyötä SLU:n kanssa, ja tutkimusyhteistyön arvioidaan jatkuvan myös lehmäkauppojen jälkeen.
Kuningas vierailee Expressenin mukaan ahkerasti linnan tiluksilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

