Lukijalta: Hallituksen pitää ponnistella ennallistamisasetuksen korjaamiseksi
Kansallisessa suunnitelmassa on kunnioitettava omaisuudensuojaa, haettava joustavia ja järkeviä ratkaisuja ja toimille on löydyttävä taloudelliset menetykset korvaava rahoitus, kirjoittaa EU-asiantuntija Jari Haapiainen.EU:n ennallistamisasetuksen kansallinen toimeenpanosuunnitelma on parhaillaan lausunnolla. Asetus edellyttää ensi vaiheessa ennallistamistoimenpiteitä 20 prosentille EU:n maa- ja merialueista. Ennen sen kansallista toimeenpanoa Suomen hallituksen on pyrittävä vielä vaikuttamaan koko asetuksen kohtuullistamiseksi.
Päätöksenteko asetuksesta oli EU:ssa alusta lähtien poikkeuksellisen ristiriitaista. Se hyväksyttiin parlamentissa vain niukalla enemmistöllä. Ympäristöministerineuvostossa asetus hyväksyttiin niukalla määräenemmistöllä vuoden 2024 Euroopan parlamentin vaalien jälkeen, kun yhden jäsenvaltion, Itävallan, ministeri poikkesi oman hallituksensa virallisesta kannasta.
Päätöksenteko ennallistamisasetuksesta ei ole ollut hyvän hallinnon ja kestävien demokraattisten periaatteiden mukaista.
Vaikka menettely oli oikeudellisesti mahdollinen, se jätti syvän epäluottamuksen asetuksen poliittiselle hyväksyttävyydelle. Näin merkittävän ja laajavaikutteisen säädöksen olisi kuulunut perustua selkeään poliittiseen enemmistöön ja vahvaan jäsenvaltioiden enemmistön tukeen.
Sääntelyn tulee olla ennakoitavaa, käytännönläheistä ja jäsenvaltioiden erilaiset olosuhteet huomioon ottavaa.
Suomessa ennallistamisasetus herättää erityistä huolta. Se koskettaa metsänomistajia, maanviljelijöitä, kuntia ja yrityksiä. Vaikutukset ulottuvat laajasti maaseudulle, jossa toimeentulo rakentuu pitkälti luonnonvarojen kestävälle käytölle. Sääntelyn tulee olla ennakoitavaa, käytännönläheistä ja jäsenvaltioiden erilaiset olosuhteet huomioon ottavaa.
EU-komissio on käynnistänyt laajan ohjelman sääntelyn yksinkertaistamiseksi. Yritysten hallinnollista taakkaa kevennetään niin sanotuilla omnibus-paketeilla. Kestävyysraportointia, yritysvastuuta ja investointisääntelyä tarkastellaan uudelleen, jotta Euroopan kilpailukyky vahvistuu ilman, että tavoitteista luovutaan.
Samaa periaatetta on sovellettava myös ennallistamisasetukseen omalla omnibus-paketilla. Sen tulisi tehdä sääntelystä selkeämpää, joustavampaa ja paremmin jäsenvaltioiden erilaiset lähtökohdat huomioon ottavaa. Samalla on vähennettävä hallinnollista taakkaa, vahvistettava kansallista liikkumavaraa ja varmistettava, että maan- ja metsänomistajien omaisuudensuojaa kunnioitetaan.
Pääministeri Orpon hallituksen tulee aktiivisesti rakentaa jäsenvaltioiden liittoumaa ja vaikuttaa Euroopan komissioon, jotta ennallistamisasetukseen saadaan omnibus-paketti asetuksen korjaamiseksi.
Kun EU-komissiolla on ollut valmius yksinkertaistaa yrityksiä koskevaa sääntelyä kilpailukyvyn vuoksi, sillä tulee olla myös valmius korjata ja kohtuullistaa yksityisiä kansalaisia, maan- ja metsänomistajia, koskevaa ennallistamisasetusta.
Jari Haapiainen
EU-asiantuntija, metsänomistaja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







