Låt landsbygden leva – Anna maaseudun elää, julistetaan ladon seinään kiinnitetyssä mainoksessa. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
Yliö: Maaseutukunnat tarvitsevat kehittyäkseen laajempaa strategista tukea
Maaseutu heijastaa koko yhteiskunnan suhdetta maaseutuun, ja sen potentiaali tulisi tunnistaa osana laajempaa yhteiskuntapolitiikkaa, kirjoittaa tutkija Ella Mustakangas.
Kylän mainoslauseita. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääLue artikkelin tiivistelmäElla Mustakangas arvioi, että maaseudun kehittäminen on Suomessa liiaksi riippuvaista kaupunkien kasvusta. Tämä vahvistaa sisäistä eriytymistä ja heikentää pienempien kylien asemaa. Hän ehdottaa kunnille pitkäjänteisempää strategista tukea ja yhteistyötä, joka vahvistaa paikallista itseohjautuvuutta ja elinvoimaa.
Mustakangas huomauttaa myös, että Leader-toiminta on ajautunut kantamaan liian suurta vastuuta ja että kuntien tulisi jakaa kehittämisvastuuta laajemmin. Kuntien resurssipula ja hallinnolliset muutokset uhkaavat maaseutukehitystä.
Tiivistelmä on Rengin, Viestimedian oman tekoälyavustajan, tekemä ja ihmisen tarkistama.Aluekehittäminen nojaa Suomessa silmiinpistävän voimakkaasti alueiden omiin voimavaroihin ja vahvuuksiin. Esimerkiksi nykyisessä hallitusohjelmassa alueellisen elinvoiman lähteenä ovat ennen kaikkea kaupungit, joiden synnyttämän kasvun uskotaan hyödyttävän koko maata.
Mitä nykyinen aluekehittämisen malli tarkoittaa pienempien maaseutupaikkakuntien kannalta? On selvää, että myös niissä kehitystä ripustetaan laajempaan alueelliseen kehykseen, mistä otetaan saatavissa oleva hyöty irti.
Miten muutenkaan voisi olla? Maaseudulta käsin katsottuna keskuksista säteilevä kasvu on ulkoinen muutosvoima, johon on tartuttava.
Ulkoisten muutosvoimien hyödyntämiseen liittyy kuitenkin maaseutukunnissa omat rajoitteensa. Niihin nojautuminen voimistaa kunnan sisäistä alueellista erilaistumista, sillä kiinnostus ja kehittämistoimet kohdistuvat usein kuntakeskukseen tai niihin kyliin ja maaseutualueisiin, jotka kehittyvät jo entuudestaan, ulkoisten tekijöiden ansiosta.
Panostaminen työssäkäyntialueiden imussa kasvaviin kyliin tai erityisiin luonto- ja matkailukohteisiin on tästä hyvä esimerkki.
Toisaalta maaseutukunnat ovat aidosti paikallisen kehittämisen areenoita. Paikallislähtöistä maaseudun kehittämistä ovat esimerkiksi kylien asukkaiden osallistaminen kuntastrategioiden laadintaan sekä hankkeet, joilla kunnat ovat yhdessä kylien ja maaseutuyrittäjien kanssa lisänneet paikallista elinvoimaa.
Parhaimmillaan kuntien strategiatyö ja hankkeet muodostavat jatkumon, jossa hankkeet sekä toteuttavat kuntastrategiaa että viitoittavat kehityksen suuntaa.
Maaseudun kehittäminen kunnissa on kuitenkin monin tavoin haurasta. Alulle saadut, paikallislähtöiset käytännöt voivat murentua säästösyistä tai siksi, että päättäjien näkemykset kunnan elinvoiman lähteistä muuttuvat. Monesti myös kunnanjohtajan toiminnalla on iso vaikutus siihen, millaista yhteistyötä kylien suuntaan harjoitetaan.
Maaseudun kehittämisessä oma lukunsa on Leader-toiminta. Siihen kunnat ovat alusta saakka osallistuneet sekä toiminnan osarahoittajina että toteuttamalla hankkeita myös itse.
Alkujaan Leader-toiminta luotiin Suomessa varsin itsenäiseksi paikallistoiminnan muodoksi. Ajan saatossa maaseudun kehittämistä onkin alettu pitää kunnissa ennen kaikkea Leader-toiminnan kenttänä.
Paikoin näyttää jopa sille, että kunnat mieluusti sälyttävät maaseudun kehittämisen Leaderin vastuulle. Samalla monet paikallisen kehittämisen haasteet siirtyvät Leader-toimijoiden ja kylien kohdattavaksi.
Kunnat ovat eräänlainen ikkuna koko suomalaisen yhteiskunnan maaseutusuhteeseen.
Kuntien kroonistuva rahapula ja hallinnollisten rakenteiden myllerrys eivät tee maaseutukuntien kehittämisestä mitenkään helppoa. Vallalla olevan ajattelutavan mukaan kuntien tulisi kuitenkin pystyä rakentamaan tulevaisuuttaan itse. Nykyinen kuntapolitiikka korostaa kuntien erilaistumista. Maaseutukuntien odotetaan panostavan muun muassa monipaikkaisuuteen ja älykkääseen sopeutumiseen.
Väitän, että kunnat ovat eräänlainen ikkuna koko suomalaisen yhteiskunnan maaseutusuhteeseen. Maaseutu nähdään – niin kunnissa kuin laajemminkin – alueena, jonka tulevaisuutta synkistävät väestön ikääntyminen, nuorten poismuutto ja maatalouden rakenteen muutos.
Tällainen näkymä on maaseutukuntien kannalta haasteellinen: vaikuttamismahdollisuudet maaseudun kehitykseen näyttävät karanneen yhteiskunnan ulottumattomiin.
Vuosi 2026 on vaalien osalta välivuosi, ja moni puolue päivittää kuluvan vuoden aikana periaateohjelmaansa. Toivoa sopii, että maaseutu kiinnostaa ja että sen yhteiskunnallista merkitystä pohdittaisiin nykyistä monipuolisemmin.
Huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat nousseet keskusteluun kiitettävästi, mutta laajempaa näkemystä maaseudun rakenteista ja elämisen edellytyksistä tarvitaan. Mikäli maaseutualueiden elinvoimaisuutta halutaan pitää yllä ja vahvistaa, tarvitsevat siinä myös maaseutukunnat strategista tukea ja konkreettista esimerkkiä.
Ella Mustakangas
tutkija
Luonnonvarakeskus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
