Poika, tytärvai joku muu?
Les Imbodenilla on kolme lasta. 27-vuotias tytär ei ole kiinnostunut tilasta ja 15-vuotias kuopus on liian nuori tietämään, mitä tahtoo.
30-vuotias poika nauttii kuusinumeroista vuosipalkkaa elintarviketeollisuuden palveluksessa. Imboden toivoo hänen antavan ammattitaitoaan ainakin vinkkeinä tilan kehittämiseen.
Niinpä Imboden on palkannut harjoittelijan, jota koulii tilanjohtajaksi. Alaisella ei ole koulutusta, mutta hän on pätevä ja omistautunut.
”Hänenkaltaisiaan vastuunottajia tarvitaan”, Imboden korostaa. ”Ainakin minun tilanteessani.”
Imboden tietää, että moni vieroksuu tilan johtamisen uskomista ulkopuoliselle. ”Mutta kun tilaan on panostettu miljoonia dollareita, johtajat on palkattava pätevyyden eikä verenperinnön perusteella.”
Perheenjäsen saattaa tietenkin lopulta olla paras valinta tilanjatkajaksi. Yksin uutteruus ei kuitenkaan riitä, vaan vaaditaan myös johtamistaitoja.
Jatkajan löydyttyäkin luopujalla on vielä iso kynnys ylitettävänään, Imboden muistuttaa:
”Kuinka moni meistä pystyy kannustamaan oman työn jatkajaa uudenlaiseen ajatteluun, jolla tilaa kehitetään?”
MIKE WILSON
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
