Sokerijuurikkaasta raaka-ainetta uusiin keksintöihin
Suomalaisella sokerintuotannolla on paljon annettavaa biotaloudelle sekä Suomen taloudelle.
Paitsi että sokeria tarvitaan elintarvikkeissa ja se luo nykyiselläänkin työpaikkoja monille aloille, on sokerin jalostuksessa vielä paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia.
Näin kertoo MTK:n sokerivaliokunnan puheenjohtaja Pekka Myllymäki, joka osallistuu tänään keskiviikkona keskustelutilaisuuteen kestävästä ruuantuotannosta Milanon maailmannäyttelyssä.
Myllymäki kertoo, että sokerijuurikkaasta voidaan saada raaka-ainetta esimerkiksi biohajoaviin muoveihin.
”Sokerimuovia” käytetään jo esimerkiksi Fiatin autojen kojetauluissa.
Myllymäki ennustaa, että kuluttajat vaativat ympäristöystävällisiä tuotteita jatkossa entistä enemmän.
”Kuluttaja kysyy tuotteiden kierrätysmahdollisuuksista, se on vahva viesti valmistajille. Biohajoavat tuotteet eivät jää käytön jälkeen mereen kellumaan, kuten öljypohjaiset muovit.”
Tällä hetkellä öljyn hinta on alhaalla, mikä vaikeuttaa biotuotteiden kilpailukykyä.
EU:n sokerikiintiöt päättyvät vuoden 2017 jälkeen. Myllymäki sanoo, että on erittäin tärkeää taata juurikkaan viljelyn jatko Suomessa.
”Juurikkaasta voidaan kehittää paljon uusia tuotteita. Tilanne ei saa mennä siihen, että niitä valmistettaisiin tulevaisuudessa tuontiraaka-aineesta.”
Milanon maailmannäyttelyn teemana on maapallon ruokkiminen, Feeding the Planet – Energy for Life. Keväällä alkaneeseen ja kuusi kuukautta kestävään näyttelyyn osallistuu yli 140 maata.
MT kertoi toukokuussa, että Suomi ei osallistu maailmannäyttelyyn omalla osastolla vaikean taloustilanteen vuoksi. Vetäytymistä perusteltiin myös sillä, etteivät muutkaan Pohjoismaat osallistu. Virolla on näyttelyssä paviljonki.
Myllymäki kertoo, että näyttelyssä pureudutaan tärkeisiin, juuri nyt pinnalla oleviin aiheisiin: biotalouteen, kestävään ruuan ja energian tuotantoon, nälänhätään sekä ruuan haaskaamiseen.
”Maailma tarvitsee kestävästi tuotettua ruokaa, Suomesta sitä löytyy.”
Myllymäki kertoo, että elokuun hyvä sää korjasi paljon tilannetta Suomen juurikaspelloilla vaikean heinäkuun jälkeen. Jos syyskuu on säiltään hyvä, voidaan vielä hyvin yltää keskimääräiseen juurikassatoon.
Parhaimmat mahdollisuudet siihen on huhtikuussa kylvetyillä pelloilla. Myöhemmin kylvetyillä sato jäänee heikommaksi.
Tuure Kiviranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
