”Tavoitteita pitää olla”
HAUSJÄRVI (MT)
Luomutuottaja Aino Wathén uskoo, ettei maabrändityöryhmän asettamaa luomutavoitetta saavuteta nykytahdilla. Siitä huolimatta hän ei pidä korkealle asetettua tavoitetta huonona asiana.
”Kyllä tavoitteita pitää asettaa. Luomutuotannon määrä on ollut viime vuodet kasvussa, ja korkealle asetetun tavoitteen viesti on se, että näin halutaan olevan.”
Wathén vertaa Suomen luomutuotantoa Ruotsiin ja Tanskaan ja muistuttaa, että niihin verrattuna Suomella riittää vielä kirittävää.
Toisaalta muut Pohjoismaat ovat esimerkki siitä, että luomun kysynnässä on kasvunvaraa.
Wathén viljelee luomulypsykarjatilaa Hausjärvellä yhdessä miehensä Mikaelin kanssa.
Tila on ollut pariskunnan nimissä kaksi vuotta, mutta luomuhistoria ulottuu tilalla huomattavasti kauemmaksi.
Aino Wathénin vanhemmat siirsivät pellot luomuun 1990-luvun alussa, ja uuden pihaton valmistuttua myös maidontuotanto on ollut luomussa vuodesta 1996.
Aino Wathénin mielestä luomutuotannolle on muitakin perusteluita kuin taloudelliset syyt. Hän ei pidä kovin todennäköisenä, että olisi valmis siirtymään pois luomusta edes siinä tapauksessa, että luomu olisi taloudellisesti heikommin kannattavaa kuin tavanomainen viljely.
”Ainakin kynnys siirtymiseen olisi korkea.”
JUHANI REKU
Luomutuotannon määrä on ollut viime vuodet kasvussa, ja korkealle asetetun tavoitteen viesti on se, että näin halutaan olevan.
aino wathén
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
