Tutkija: Haittavero torjunta-aineille ja väkilannoitteille
Hallituksen luomutavoitteiden saavuttaminen ei ole realistista ilman järeitä toimia, sanoo luomusta Helsingin yliopistossa väittelevä Jaakko Nuutila.
Tutkija ehdottaa, että haitalliseksi osoitetut torjunta-aineet ja lannoitteet pitää panna verolle. Kuva: Jaana KankaanpaaHallituksen luomutavoitteiden saavuttaminen ei nykyisen kehitystrendin mukaan ole realistista, toteaa Jaakko Nuutila, joka väittelee luomusta ensi viikon perjantaina Helsingin yliopistossa.
Nuutila on tutkinut suomalaista ruokaketjua ja löytänyt tekijöitä, jotka estävät luomun kehittämistä. Hän ehdottaa tavoitteiden saavuttamiseksi konkreettisia toimenpiteitä sekä Suomen hallitukselle että ruokaketjun toimijoille.
"Nykyisen ruokaketjun haittavaikutuksista on tiedotettava, torjunta-aineille ja väkilannoitteille on asetettava haittavero, ruokaketjun yhteistyötä on parannettava ja valtaa jaettava tasaisemmin", Nuutila sanoo Helsingin yliopiston tiedotteessa..
Nuutilan vastaväittäjänä toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö ja Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtaja dosentti Jaana Husu-Kallio, joka on itse ollut mukana asettamassa hallituksen luomutavoitteita.
Jaakko Nuutila on monitieteisessä tutkimuksessaan asettanut luomutavoitteet suomalaisen ruokaketjun toiminnan mallin tulokseksi ja löytänyt ruokaketjun toiminnassa keskeisiä heikkouksia, joiden vuoksi näitä ja aiempia tavoitteita ei ole saavutettu. Muun muassa ruokaketjutason yhteistyö on vähäistä, kuluttajat on unohdettu ruokaketjun päätöksenteossa, valta ei jakaudu tasaisesti toimijoiden kesken, eikä ruokaketjun haittavaikutuksista tiedoteta tarpeeksi.
Nykyinen lainsäädäntö ei tutkimuksen mukaan ole onnistunut riittävästi vähentämään haittavaikutuksia. Toiminta keskittyy oman hyvän ja edun saavuttamiseen yhteisen hyvän sijaan, jolloin toiminnan tuloksena olisi ekologisempi ja eettisempi tuotanto ja turvallisempi ja terveellisempi ruoka. Hallituksen tavoitteet voidaan Nuutilan mukaan saavuttaa vain luomun määrää lisäämällä.
Nuutilan mukaan ruokaketjun haittavaikutuksia voidaan vähentää kulutustottumuksia muuttamalla, mutta tämä ei yksinomaan riitä.
"Meillä on haittaveroja tupakkaan, alkoholiin ja polttoaineisiin. Minkä vuoksi tutkimusten haitallisiksi osoittamia torjunta-aineita tai väkilannoitteita ei panna verolle?", Nuutila kysyy tiedotteessa.
Verojen tuotolla Suomi voisi Nuutilan mukaan lisätä esimerkiksi koulujen luomuruoan osuutta erityisen koulujen luomuruokatuen avulla. Ruokaketjun toimijoiden on Nuutilan mukaan parannettava ruokaketjutason yhteistyötä ja ottaa kuluttajat mukaan nykyistä paremmin innovoinnin periaatteita noudattaen.
Elintarviketieteiden maisteri, lehtori ja keittiömestari Jaakko Nuutila väittelee käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa 28.10. aiheesta The Finnish Organic Food Chain: Modelling towards 2020 goals with change and innovation.
Nuutila on toiminut aiemmin muun muassa Luomuliiton puheenjohtajana ja MTK:n ruoka-asiamiehenä.
Väitöstilaisuus järjestetään Metsätalon auditoriossa B116, Unioninkatu 40. Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa täällä .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
