Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Suomen teurastamot hyvin varautuneita koronan leviämiseen: "En näe isona riskinä sitä, että olisimme minkään eläinryhmän osalta täysin toimintakyvyttömiä"

    Tarvittaessa alan toimijat tekevät yhteistyötä teurastuspaikkojen löytämiseksi.
    Suomalaiset lihatalot valmistautuvat jatkuvasti koronaviruksen leviämisen vaikutuksiin, jotta tuotantokatkoksia tai teurasjonoja ei syntyisi.
    Suomalaiset lihatalot valmistautuvat jatkuvasti koronaviruksen leviämisen vaikutuksiin, jotta tuotantokatkoksia tai teurasjonoja ei syntyisi. Kuva: Johannes Tervo

    Koronaviruksen aiheuttamat sairastumiset ovat johtaneet maailmalla jo joidenkin suurten liha-alan laitosten sulkemiseen. Suomessa teurastus ja lihanjalostus ovat pitkälti kolmen alan suurimman yrityksen varassa. Pelkoa laitosten sulkemisesta tai lihapulasta ei ainakaan toistaiseksi ole näkyvissä, vakuuttavat alan toimijat.

    Atria, HKScan ja Snellman kertovat kaikki, että yhtiön tuotanto toimii tällä hetkellä normaalisti ja varautumistoimia on tehty paljon.

    "En näe isona riskinä sitä, että olisimme minkään eläinryhmän osalta täysin toimintakyvyttömiä", Atrian vastuullisuusjohtaja Merja Leino toteaa.

    Yhtiöllä on nautojen, sikojen ja siipikarjan teurastamiseen soveltuvia laitoksia kaikkia käytettävissä enemmän kuin yksi.

    Kriisitilanteessa varmasti selvitettäisiin Leinon mukaan myös laajemmin alan sisällä, missä eläimiä voitaisiin teurastaa, jos jokin laitos jouduttaisiin sulkemaan.

    "Ensisijainen tavoite on, että syötäväksi kasvatetut eläimet saadaan ruokaketjuun", MTK:n liha-asiantuntija Mari Lukkariniemi toteaa.

    Kohtalokkainta teurastuskapasiteetin nopea romahdus olisi siipikarjalle. "Onneksi siihen sopivia laitoksia on Suomessa useita. Nautojen ja sikojen kohdalla ei ole kyse päivistä, jolloin on enemmän pelivaraa järjestellä asioita", Leino sanoo.

    Siipikarjan osalta alkutuotannon alas ajaminen taas olisi tarvittaessa nopeampaa kuin muilla eläinlajeilla.

    "Halleja voitaisiin jättää tyhjiksi aika nopeastikin. Mutta se olisi vaihtoehto vain totaalisessa teurastamojen sulkemisessa."

    Mikäli lihaketjun eläinten teurastaminen ei mitenkään onnistuisi, viimeinen vaihtoehto olisi niiden lopettaminen ja ruhojen hävittäminen.

    "Siitä ollaan kyllä aika kaukana. Lihataloissa tehdään jatkuvasti tarkkaa suunnittelua tilanteen hoitamiseksi. En suostu ajattelemaan, että eläinten lopettamista teurastamojen sulkemisen vuoksi nähtäisiin Suomessa, jos asetetut rajoitteet pystytään pitämään." Lukkariniemi sanoo.

    Liha-ala on valmistautunut koronan vaikutuksiin jo pitkään. Leinon mukaan työ alkoi jo ennen hallituksen ohjeita. "Silloin linjattiin kaksi tavoitetta: henkilöstön suojaaminen ja koko tuotantoketjun pitäminen toimintakykyisenä."

    Yleisten ohjeiden lisäksi lihatalot ovat luoneet täydentäviä ohjeistuksia. Elintarvikealalla ohjeet hygieniasta ja suojautumisesta ovat tiukat, mutta niitä on tiukennettu entisestään.

    Lähikontakteja ei pystytä kokonaan poistamaan, mutta niitä on vähennetty, ja työskentelyryhmiä on pienennetty, jotta altistustilanteessa karanteeniin joutuisi mahdollisimman pieni joukko. Tartunnan toteamisesta seuraisi ainakin Atrialla mahdollisten karanteenien lisäksi tilojen pesu ja desinfiointi.

    Toistaiseksi karanteeneja ei ole Atrian eikä Snellmanin tuotannossa tarvittu. HKScan ei kommentoi asiaa.

    "Varmasti valtakunnalliset rajoitukset ovat suojanneet meitä. Epidemian etenemisen tilannekuva on toimintapaikkakunnillamme vielä rauhallinen", Leino sanoo. Atrian tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Jyväskylässä, Sahalahdella, Forssassa ja Kauhajoella.

    Työnkierron kautta monet lihatalojen työntekijöistä on koulutettu useisiin työtehtäviin.

    "Myös ulkopuolisen työvoiman saatavuutta on kartoitettu, mutta toistaiseksi ei ole ollut tarvetta", Leino kertoo.

    Lihatalot ovat myös peruneet tai siirtäneet verkkoon tuottajatilaisuudet ja minimoineet käyntejä tiloilla. Lisäksi tuottajia on ohjeistettu varautumaan omaan sairastumiseen.

    HKScan kertoo, että yhtiö ottaa lähipäivinä käyttöön sopimustuottajille poikkeusolojen päivystysnumerot. Niiden kautta pyritään järjestämään apua vakavasti sairastuneille tuottajille, jotka eivät ole onnistuneet järjestämään lomitusta.

    Teurastamon sulkeminen koronatartuntojen vuoksi on Leinon mukaan eläinsuojelullisesti pelottava vaihtoehto, joka pyritään kaikin tavoin välttämään. Teurastusta siis pyrittäisiin jatkamaan, vaikka joidenkin tuotteiden jalostukseen tulisi katkoksia.

    Työvoiman laajojen sairastumisten tai karanteenien varalle Atrialla on myös valmiina priorisointilistat, joiden mukaan valmistettavaa tuotevalikoimaa tarvittaessa rajataan. "Ne ovat monivaiheisia. Voidaan rajata vähän tai paljon tilanteen mukaan."

    Snellmanilta kerrotaan, että toiminta on mahdollista pitää käynnissä myös suppeammalla henkilökunnalla ja varamiesjärjestelyin.

    "Tällä hetkellä sijaisia on hyvin saatavilla. Jos tilanne kriisiytyisi entisestään, supistaisimme tuotevalikoimaa ja priorisoisimme volyymituotteiden valmistusta. Teemme kaiken, minkä voimme, ettei syntyisi tuotantokatkoksia tai ylimääräisiä teurasjonoja", pääasiassa Pietarsaaressa toimivan yhtiön markkinointi- ja viestintäjohtaja Tommi Fors kertoo.

    Toistaiseksi priorisointilistoja ei ole tarvittu, vaikka kysynnän muutokset ovat ohjanneet tuotantoa jonkin verran. "Yhteydenpito koko ketjun kanssa alkutuotannosta kauppaan on nyt hyvin tiivistä", Leino sanoo.