Kaleva: Ruukissa syntyi kaksipäinen vasikka – molemmat päät olivat kehittyneet normaalisti
Epätavallinen vasikka syntyi sunnuntai-iltana, uutisoi Kaleva.
Suomen tunnetuin kaksipäinen vasikka löytyy täytettynä Helsingin luonnontieteellisestä museosta. Kuva ei liity jutun tapahtumaan. Kuva: Markku VuorikariRuukissa Yrjänän tilalla koettiin sunnuntai-iltana erikoinen poikiminen, uutisoi Kaleva. Liki viisituntisen synnytyksen tuloksena oli kaksipäinen sonnivasikka. Vasikalla oli normaaliin tapaan neljä jalkaa ja yksi kaula, mutta kaula haarautui niskan kohdalla kahdeksi pääksi.
Kalevan mukaan hieho lopetettiin ennen hätäsektiota, mutta vasikka syntyi elävänä. Se kuitenkin kuoli ennen kuin eläinlääkäri ehti sen lopettamaan.
Tarja Yrjänä kertoi Kalevalle, että sonnivasikka oli täysin normaalikokoinen ja -aikainen. Pitkän poikimisajan luultiin johtuvan vasikan huonosta asennosta.
"Hiehon oli määrä poikia noin viikon päästä, mutta tämä on ihan normaalia heittoa", Tarja Yrjänä kertoi Kalevalle.
Kaksipäiset vasikat ovat Suomessa harvinaisia, mutta eivät ainutlaatuisia. Suomen tunnetuin kaksipäinen vasikka syntyi Etelä-Suomessa 1950-luvulla ja on täytettynä Helsingin luonnontieteellisessä museossa.
Kalevan uutinen: Ruukissa syntyi sunnuntai-iltana kaksipäinen sonnivasikka – Tilan isäntä: "1800 poi'itusta takana, mutta tällaista en ole ennen nähnyt"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
