Tukimaksujen aikaistaminen onnistui – Ruokavirasto aloittaa peltotukien maksun lokakuun alussa
Tukimaksatukset siirtyivät vuonna 2023 alkamaan myöhemmin kuin aiemmilla ohjelmakausilla. Nyt osa maksatuksista aikaistuu lokakuulle.Ruokavirasto aloittaa vuoden 2025 kansallisten peltotukien maksamisen 9. lokakuuta.
Tuet on aikaisemmin maksettu joulukuussa, mutta tästä vuodesta alkaen tuista maksetaan ennakkoa, jonka osuus on noin puolet tuen kokonaismäärästä.
Kansallisiin peltotukiin kuuluvat yleinen hehtaarituki, pohjoinen hehtaarituki, nuorten viljelijöiden tuki ja sokerijuurikkaan kansallinen tuki.
Tukien ennakoita maksetaan lokakuussa yhteensä noin 11,3 miljoonaa euroa. Tukien loppuosat Ruokavirasto maksaa joulukuussa.
Viljelijät saavat maksuja tileilleen ensimmäisestä maksupäivästä lähtien sitä mukaa kuin kunnat ja ely-keskukset hyväksyvät maksuaineistoja.
Ruokavirasto tiedottaa marraskuun maksujen aloituksesta tarkemmin, kun maksupäivät ovat varmistuneet.
Marraskuussa Ruokavirasto maksaa ennakot vuoden 2025 ympäristökorvauksesta, ympäristösopimuksista ja luomukorvauksesta.
Ennakoiden osuus on 85 prosenttia korvausten määrästä.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen mukaan ennakoina voidaan maksaa 75 prosenttia korvauksesta, mutta EU-komission syyskuussa hyväksymän poikkeuksen ansiosta ennakon osuutta voidaan korottaa 85 prosenttiin.
Vastaava korotus on ollut käytössä myös vuosina 2015–2024, joten ennakoina maksettavan tuen osuus pysyy ennallaan edeltäviin vuosiin verrattuna.
Luomukorvauksen kotieläinkorotuksesta ei makseta ennakkoa, Ruokaviraston tiedotteessa sanotaan.
Marraskuussa maksetaan lisäksi eläinten hyvinvointikorvauksen ennakko naudoista, lampaista ja vuohista sekä metsämarjojen ja -sienten varastointituki.
Ruokavirasto tiedottaa marraskuun maksujen aloituksesta tarkemmin, kun maksupäivät ovat varmistuneet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










