Näyttelypäällikkö toivottaa vieraat tervetulleeksi tänään käynnistyville Okra-messuille, mutta epäilee, että näyttelyn rajat ovat tulleet vastaan
Kesän suurimpaan maataloustapahtumaan odotetaan viime vuoden tapaan lähes 80 000 vierasta.
Okraa pyöritetään talkoovoimin, ja näyttely on monelle yhdistykselle tärkeä rahankeruumuoto. Jukka Isotalo kertoo, että vapaaehtoisia oli tulossa enemmän kuin voitiin ottaa. Kuva: Kari SalonenOkra-messujen näyttelypäällikkö Jukka Isotalo myhäilee leveästi messujen aattopäivä. Valmista tuli taas kerran.
Isotalo ei kuitenkaan puhu enää messujen laajentamisesta, kuten mieheltä on aiemmin totuttu kuulemaan. Okra alkaa olla niin suuri, että rajat ovat vastassa Suomessa niin kävijöiden kuin tilojenkin osalta, hän toteaa.
Isotalon mukaan parkkipaikat kävivät vähiin viime vuoden näyttelyn päättäjäispäivänä lauantaina. Nelivetoautoja jouduttiin ohjaamaan pehmeälle hiekkakankaalle.
Isotalo on vetovastuussa kuudetta kertaa. Kaikkiaan messuja on pidetty pian parikymmentä kertaa. Ensimmäiset pienimuotoiset messut pidettiin vuonna 1980.
Aidattua näyttelykenttää on yhteensä 23 hehtaaria. Pohja on niin kova, että joka paikkaan voi ajaa autolla.
Sateet ja märkyys eivät kiusaa hiekkaharjulle rakennetun pienlentokentän ympäristössä.
Vaatimukset kasvavat, ja yhä suurempi osa kulkuteistä ja näyttelyosastoista on saanut asfalttipinnan.
Isotalo on haluton ennustamaan kävijämäärää, mutta arvelee, että lähelle viimevuotista ylletään. Silloin väkeä oli paikalla lähes 80 000.
Lippuja myytiin yli 50 000, ja lapset pääsivät sisään ilmaiseksi. Vakuutusyhtiö jakoi yksin lauantaina 3 300 ranneketta lapsille. Lisäksi osastoilla oli töissä yli 5 000 ihmistä.
Vierailta on tullut toiveita siitä, että yhden päivän lipun sijasta voisi ostaa lipun usealle päivälle. Tällä kertaa se ei vielä toteudu, sillä se tietäisi tuntuvaa lisätyötä lipunmyyntiin, mutta ehkä ensi kerralla.
Maatalouskonekaupan vaatimuksesta Okran aikataulua muutettiin. Välivuosi jätettiin pois, jotta Helsingin marraskuun konenäyttely saatiin sopimaan eurooppalaiseen kalenteriin. Talvinäyttelyä ei haluttu samalle vuodelle Saksan Agritechnica-messujen kanssa.
Isotalo ei usko, että aikataulumuutos vaikuttaa muutoin, mutta järjestävän Oripään Lions Clubin aktiiveille se tietää uutta punnerrusta heti edellisen perään. Hyvin siihenkin on sopeuduttu.
Näytteilleasettajia oli toukokuun loppuun mennessä ilmoittautunut pitkälti yli 500 ja yrityksiä oli mukana yli 1 500. Ensikertalaisia näytteilleasettajia oli 50.
Ulkomaalaisten näytteilleasettajien määrä on kasvanut tasaisesti.
Myös EU on tulossa ensimmäistä kertaa isosti Okraan. Messuosasto on isohko, kaksisataa neliötä, ja rakennelmat tuodaan rekoilla Brysselistä.
Tarkkaa tietoa osaston sisällöstä ei ole, mutta alustavasti on kerrottu, että tulevasta maatalouden ohjelmakaudesta ja uudesta lainsäädännöstä halutaan kertoa suoraan viljelijöille.
Okra nousee tuttuun tapaan talkoovoimin. Talkoolaiset pyörittävät myös itse näyttelyä. Kaikkiaan talkoolaisia lienee yli 400.
Okraa varten on rakennettu omanlainen järjestely, jossa lähiseudun yhdistykset hoitavat Okrassa ravintolat ja lipunmyynnin. Korvaustakin maksetaan, mutta se ohjataan yhdistyksille.
Okra on monelle yhdistykselle tärkeä varojen lähde, jolla toimintaa pyöritetään pari vuotta. Jokaisesta talkootunnista tilitetään parikymppiä yhdistyksen tilille.
Isotalon mukaan vapaaehtoisia oli tälläkin kertaa tulossa paljon enemmän kuin voitiin ottaa. Yhteydenottoja tuli kaukaakin. Suurin osa talkoolaisista on ollut mukaan ennenkin, ja lähiseudun yhdistyksiä haluttiin suosia.
Okra-kentälle on tulossa taas uusia rakennuksia. Ravintolan tarpeisiin rakennetaan yli sadan neliön kylmätilat ja saman verran varastoja. Myös hevostalli nousee messualueen laitaan. Rakennuksen toiseen kerrokseen saadaan toimistotiloja sekä johtotorni lentokerholle.
Isotalon mukaan näyttelylle ei ole haluttu erityistä teemaa, sillä katsottavaa halutaan tarjota kaikille vieraille.
Tämänkertaisesta näyttelystä on tulossa karjapainotteinen, kun lypsykarjan valtakunnallinen katselmus on Okrassa. Myös toiminnassa oleva lypsyrobotti nähdään ensimmäistä kertaa Okrassa.
”Kaikkiaan eläimiä on pitkälti yli 300: parisataa lypsylehmää, nuorta karjaa, pihvieläimiä, alpakoita ja lampaita”, Isotalo luettelee.
Okra-messut järjestetään keskiviikosta lauantaihin 3.–6. heinäkuuta Oripään lentokentällä. Portit avautuvat aamuyhdeksältä ja sulkeutuvat viiden maissa iltapäivällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
