Suomalainen peittaustutkimus: ”Ei välitöntä vaikutusta mehiläisiin”
Suomen oloissa öljykasvien neonikotinoidipeittauksella ei näytä olevan välitöntä vaikutusta mehiläisiin, kotimaiset tutkimustulokset osoittavat.
Euroopan komissio rajoitti vuonna 2013 neonikotinoidivalmisteiden käyttöä. Kylvösiementen käsittely niillä kiellettiin pölyttäjien suosimilla kasveilla, kuten rypsillä ja rapsilla.
Päätös tehtiin, koska Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto Efsan mukaan neonikotinoidit haittaavat mehiläisten ja muiden pölyttäjien elämää.
Suomi vastusti komission päätöstä, sillä neonikotinoideille ei ole tällä hetkellä meille sopivia korvaavia vaihtoehtoja. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on myöntänyt poikkeusluvan peittausaineiden käyttöön sekä viime että ensi keväälle.
Elintarviketurvallisuusviraston ja Luonnonvarakeskuksen käynnistämässä Neomehi-hankkeessa tutkittiin, millaisia vaikutuksia neonikotinoideja sisältävillä torjunta-aineilla on mehiläisiin.
Tulokset ovat erilaisia kuin ne, mihin komissio perusti päätöksensä.
”Kylvösiementen neonikotinoidipeittauksella ei näytä olevan välitöntä vaikutusta mehiläisten selviytymiseen Suomessa”, sanoo pian päättyvää hanketta johtanut tutkija Jarmo Ketola Luonnonvarakeskuksesta.
Tutkimustulosten perusteella neonikotinoidijäämät kulkeutuvat mehiläispesiin siitepölyn ja meden mukana.
”Jäämätasot pesänäytteissä olivat niin alhaisia, että akuutti haitta mehiläisille on epätodennäköistä. Tulosten perusteella ei voida kuitenkaan sulkea pois esimerkiksi lisääntymisen ja suunnistuskäyttäytymisen häiriöihin liittyviä riskejä”, sanoo Eviran erikoistutkija Kati Hakala.
Samoilla linjoilla on mehiläistenhoidon tutkimuspalveluja hankkeelle tuottanut yrittäjä Lauri Ruottinen.
”Peittausaineista ei ilmennyt välitöntä haittaa mehiläispesille tutkimuksen aikana. Koeasetelma ei kuitenkaan sulje pois muita tekijöitä, jotka voivat olla syynä aikuisten mehiläisten määrän muutoksiin”, hän sanoo.
Efsa käy parhaillaan läpi neonikotinoidivalmisteiden käyttöön liittyvää uutta tutkimustietoa. Vielä ei tiedetä, milloin Euroopan komissio käsittelee asiaa uudelleen.
Satu Lehtonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
