Maaseutu osaa energiantuotannon
Hajautettu tuotanto on kirjoitettu tavoitteeksi Suomen kansallisiin energiaohjelmiin. ”Maatiloilla ja maaseutuyrityksillä on iso rooli hajautetussa energiantuotannossa. Paitsi maatalous myös maaseutu muuttuu yhä energiaomavaraisemmaksi”, sanoo ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola.
Lämpöyrittäjä häkelämmittäjä Hollolan vanhainkodin lämpölaitos lämpökeskus uuni liekki Kuva: Markku VuorikariHajautettu tuotannon tarkoitus on, että energiaa pystytään tuottamaan paikallisesti ja pienissä yksiköissä. Kaiken tuotannon ei tarvitse olla suurta.
Maatilat osaavat energiantuotannon.
”Ne ovat tuottaneet energiaa omaan tarpeeseen jo kauan. Kun osaamista on, kynnys toiminnan laajentamiseen on matala”, maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola sanoo.
Laajentamisen myötä energian myynti tilan ulkopuolelle on mahdollista.
”Lämpöyrittäjyys on usein ensimmäinen vaihe. Maanviljelijä muuttuu päätoimiseksi lämpöyrittäjäksi tai toimii lämpöyrittäjänä tilanhoidon ohessa.”
Lämpöyrittäjien hoitamien kohteiden määrä kasvaa, nyt niitä on jo satoja.
Hajautetussa energiantuotannossa tapahtuu nyt paljon.
”Uusia sovelluksia tulee vauhdilla, valinnanvaraa on. Maatilojen kannalta se on hyvä. Jokainen tila on omanlaisensa, niinpä vaihtoehdot ovat tervetulleita.”
Reskola puhui tiistaina Agrosenioreiden järjestämässä energiaseminaarissa Helsingissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
