Elykeskus kielsi lannoitteiden kuljetukset painorajoitetulla tiellä
Lannoitteet piti purkaa yli seitsemän kilometrin päähän tilasta.Maitoauto saa käyttää painorajoitettuja teitä vaikka sen paino ylittäisi tielle asetetun rajoituksen. Samoin on teuraseläinkuljetusten laita.
Sen sijaan muiden kuljetusten kohdalla voikin käydä niin, että lupaa painorajoitetun tien käyttöön ei heltiä.
Näin on käynyt ainakin eteläsavolaisten tilojen lannoitekuljetuksille. Ne eivät ole Etelä-Savon elykeskuksen tulkinnan mukaan sellaisia välttämättömiä kuljetuksia, joita yleisille teille asetetut painorajoitukset eivät koskisi.
Esimerkiksi ristiinalaisen viljelijän Marko Piispasen tilaamat lannoitteet oli pakko purkaa tiistaina puolen päivän aikaan yli seitsemän kilometrin päähän tilasta.
Sopiva purkupaikka kuormalle löytyi Hangastenmaan kylältä sijaitsevalta maatalousseuran kuivurilta, jonne kuorma purettiin pieksämäkeläisen Naaran Tiilikiidon autosta.
Kylän kohdalla paikallistien päällystetty osuus päättyy ja 12 tonnin painorajoitus alkaa. Lannoitekuorma painaisi yksistään 10 tonnia, ja autokin tyhjänä 17,5 tonnia, kertoo kuljetusyrittäjä Janne Karjula.
Piispasen kuuleman mukaan paikallisia kuljetusyrittäjiä on informoitu kattavasti painorajoituksista.
"Heitä on varoiteltu, että tielle aiheutuvista vahingoista voi tulla yritykselle iso lasku."
Toisaalta siinä on ollut virkamiesten välillä vaihtelua, mitä kukin on tulkinnut välttämättömäksi kuljetukseksi, Piispanen kertoo. Hänen tilaamansa polttoöljy oli jäädä tulematta, kun kuljettaja oli soittanut elyyn ja kysynyt, saako polttoainekuljetus ajaa painorajoitettua tietä.
"Elykeskuksesta oli sanottu, että lupa voidaan myöntää, kun sitä haetaan kirjallisesti. Lupa olisi maksanut useita satoja euroja ja sitä olisi pitänyt odotella kolme päivää."
Piispanen oli itsekin soittanut elykeskukseen, josta hänelle olikin annettu aivan toisenlaista tietoa. Hänelle vastannut virkamies oli kertonut, että polttoainekuljetus lasketaan välttämättömäksi kuljetukseksi eikä painorajoitus koske sitä.
Koska kuljetusliike ei voinut kuljettaa Piispasen lannoitekuormaa tilalle asti, loppumatka jäi Piispasen itsensä harteille. Hän kertoo kuljettavansa ne tilalle traktorin peräkärryssä.
"Arvioisin, että kolmella kuormalla ne saadaan ajettua", hän kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

