Okra-messuilla tehtyjen juurikassopimusten määrä täytti Sucroksen tavoitteet
Lähes puolet sopimuksen uusijoista kasvatti sopimuskokoaan.Okra-messuilla tehtiin runsaasti sokerijuurikkaan viljelysopimuksia, tiedottaa sokeriyhtiö Sucros.
Jopa 40 prosenttia näyttelyn aikana sopimuksensa uusineista viljelijöistä kasvatti sopimuskokoaan.
"Näyttely ja juurikassopimusten hankinnan käynnistys täyttivät hyvin niille asetetut tavoitteet. Kolmasosa nykyisistä viljelijöistämme eli 195 viljelijää kävi tekemässä sopimuksen vuodelle 2020", kertoo Sucroksen maatalousjohtaja Tero Tanner yhtiön tiedotteessa.
Sucroksella on tavoitteena nostaa sokerijuurikkaan viljelyalaa nykyisestä noin 11 000 hehtaarista. Tähän liittyen Sucros ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) solmivat kesäkuussa uuden toimialasopimuksen, jonka ansiosta viljelijä tietää juurikkaan hinnan jo kylvöjen aikaan.
Lisäksi solmijaosapuolet määrittivät yksivuotiset sokerijuurikkaan hintasopimukset tulevalle vuodelle 2020. Sucroksesta kerrotaan, että puhtaan juurikkaan perushinta nousee ja yhtiön maksaman rahdin etäisyys Säkylän tehtaalta kasvaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

