Katso, kuinka Juukaan nousi maailman korkein jääkirkko
Juukaan Pohjois-Karjalaan valmistui tammikuun puolivälissä 21 metriä korkea jääkatedraali, joka on tiettävästi maailman korkein jäärakennelma. Kantrin verkkosivulla on video jääkirkon syntymisestä.Juuan Nunnanlahdessa seisoo huikea jäärakennus, jonka esikuvana on toiminut maailmankuulu Sagrada Familia –katedraali Barcelonassa.
Kirkon pystyttäminen ruiskuttamalla vaati lukemattomia talkootyötunteja. Työ alkoi joulun jälkeisellä viikolla a 21-metrinen rakennelma nousi korkeuksiinsa tammikuun puolivälissä.
Hollantilainen Eindhovenin teknillinen yliopisto kiinnostui Juuasta uuden jäärakennusmenetelmän testauspaikkana, koska siellä yleensä voidaan tammikuussa taata lunta ja pakkasta.
Näin korkean rakennuksen valmistamiseen tarvitaan vahvistettua jäätä eli pykriittiä, jota syntyy jäätä ja puukuituja yhdistämällä. Lisäksi keskilaivan rakentamisessa käytettiin tekstiiliä ja köysiä.
Juuka on hollantilaisille rakennusopiskelijoille tuttu paikka: viime talvena he rakensivat sinne maailman suurimman jääkupolin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

