Onni yksillä, kesä kaikilla – ja lehmällä molemmat
Tarinmaan kyläkoulun oppilaat saivat perjantaina todistaa, miltä näyttää, kun 500 kiloa lehmää lähtee lapasesta.Kuutisenkymmentä pientä ja vähän isompaa koululaista ryhmittyy sähköaidan viereen. Jännitys tiivistyy.
Pihaton päätyovet avataan. Karja empii, säikkyy ja väistelee, mutta kohta alkaa vyöry. Kaikkien pitäisi päästä ovesta yhtä aikaa eikä kukaan halua jäädä muista jälkeen.
Ensin astellaan jännittyneinä mutta asiallisesti pitkin kujaa. Vasta kun alla on vihreä nurmi, alkaa ryntäys. Juostaan laumana laitumen toiseen laitaan, viskellään takajalkoja ja nostellaan häntiä.
Tämä näky on nyt tarjolla monelle muullekin kuin Tarinmaan koululaisille.
Valioryhmän hankintaosuuskunnat ja MTK järjestävät touko–kesäkuussa kaikkiaan 16 kuluttajille avointa laitumellelaskutilaisuutta. Janakkalalaisten Pertti ja Erja Mäkelän tilan tapahtuma oli niistä ensimmäinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

