Yle: Tuhannet suomalaiset lehmät eivät pääse koskaan ulos
Itä-Suomen aluehallintovirasto valvoo lehmien ulkoilua tänä kesänä tehostetusti.
Parsinavetassa kytkettynä pidettävät lehmät ja hiehot täytyy viedä ulos jaloittelemaan 1.5.-30.9. välisenä aikana vähintään 60 vuorokauden ajaksi. Kuva: Markku VuorikariLypsylehmien ulkoilu on yhä usein puutteellista, vaikka eläinsuojelulaki on määrännyt naudoille jaloittelumahdollisuuden kesäisin jo yli kymmenen vuoden ajan, kertoo Yle.
Ylen mukaan sekä valvovat viranomaiset että meijerit ovat saaneet lukuisia yhteydenottoja karjoista, joiden tiedetään elävän navetassa pääsemättä jaloittelemaan. Yhteydenottojen paljouden vuoksi Itä-Suomen aluehallintovirasto valvoo lehmien ulkoilumahdollisuuksia tänä kesänä tehostetusti.
"Kierrämme tiloilla, joista on epäilys, että eläimet eivät pääse ulkoilemaan tai ulkoilu on puutteellista. Niistä on tullut vihiä esimerkiksi naapureilta tai mökkiläisiltä. Eläimiä tiedetään olevan, mutta niitä ei ole nähty ulkona vuosiin", läänineläinlääkäri Riikka Aho sanoo Ylelle.
Aho on kiertänyt tarkastamassa jo kymmeniä tiloja tänä kesänä.
"On tiloja, joissa eläimet elävät pelkästään sisällä, ja navetan tai tuotantorakennuksen ympärillä ei ole minkäänlaisia aitoja tai laidunta. Sitten on sellaisia tiloja, missä on niin pienet jaloittelutatarhat, että eläinmäärä pääsee jaloittelemaan esimerkiksi kolmessa erässä. Silloin täytyy vain toivoa, että 60 vuorokautta tulee jokaiselle eläimelle täyteen", Aho sanoo Ylelle.
Ylen mukaan Aho törmännyt työssään useisiin selityksiin sille, miksi jollakin tilalla eläimet eivät pääse ulos. Tilan isäntä tai emäntä voi olla esimerkiksi sairas ja lehmien ulos vieminen koetaan ylimääräiseksi työksi, kun työ on jo muutenkin hankalaa. Toisaalta usein on myös niin, ettei eläimiä vain ole totuttu viemään pihalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
