”Missä viipyy luvattu maatalouden täyskäännös parempaan?”
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen aloitti kevätkokouksen toteamalla, että historian paras hallitusohjelma jää tätä menoa toteutumatta.
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen patisti hallitusta toimiin suomalaisen tuottajan puolesta. ”Tätä menoa suomalainen tuottaja ei selviä”, Viljanen sanoi. Kuva: Jaana Kankaanpää”Ilman perustavanlaatuista muutosta ruokaketjun tulonjakoon ei suomalainen tuotanto ja tuottaja selviydy näissä haastavissa olosuhteissa. Tarvitsemme toimia. Missä viipyy elintarvikemarkkinoiden säätelyn lakipaketti? Mitä toimia oikeasti on tehty viennin edistämiseksi”, kysyi Eerikki Viljanen.
Viljanen pohti, että muutamaankin suuntaan voisi tällä hetkellä heittää klassikkokysymyksen; miten noin omasta mielestä on mennyt. Hallitusohjelmaa Viljanen totesi kehuneensa moneen otteeseen, mutta juuri nyt mielessä päällimmäisenä on se, että päivien vieriessä vauhdilla eteenpäin, jäävät hyvät tavoitteet vain puheiksi.
Valtuuskunnan puheenjohtaja otti puheessaan kantaa myös viime aikoja kuohuttaneeseen jauhelihakohuun. Hänen mukaansa merkit ovat olleet luettavissa jo hyvin pitkään ja nyt tilanne on kärjistynyt odotetusti.
”Kotimainen tuotanto on laskenut jyrkästi ja syy on selvä, se on tuotannon kannattamattomuus. Maakohtaisissa hintavertailuissa erot ovat jo niin suuret, että niitä on enää vaikea uskoa todeksi.”
”Kysyntää on, mutta halpuutettu tuotanto ei riitä vastaamaan siihen. Lienee oikeutettua sanoa, että kahdella kauppajätillä ei tunnu olevan kotimaata. Kotimainen korvataan surutta ulkomaisella. Kuluttajan on mahdoton valita kotimainen vaihtoehto, jos sitä ei ole saatavilla. Tilanne ja kehitys on täysin kestämätön”, Viljanen päättää.
Valtuuskuntapäivän aamuna äänestettiin myös puheenjohtajisto seuraavalle vuodelle. Puheenjohtajana jatkaa Eerikki Viljanen, ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Sanna Hämäläinen ja toisena varapuheenjohtajana jatkaa Sari Lantta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






