Vihreät romuttaisivat nykyiset maataloustuet – hehtaarien sijasta tuki ekopalveluille
Maatalous- ja erävihreiden mielestä maataloustukea pitäisi maksaa ekosysteemipalveluista, esimerkiksi puhtaiden elintarvikkeiden, ilman, rehun, monimuotoisuuden tai maisemien tuottamisesta.
Viljelijöille pitäisi maksaa tuet esimerkiksi maisemasta ja muista ekosysteemipalveluista eikä enää hehtaareista, maaseutu- ja erävihreät ehdottaa. Kuva: Jaana KankaanpääMaaseutu- ja erävihreät romuttaisi nykyisen maataloustuen täysin. Vihreät esittää, että maataloustukia maksetaan tulevaisuudessa ekosysteemipalveluista eikä enää peltoalan tai eläinten mukaan. Lisäksi viljelijöille tulisi taata perustulo.
Ekosysteemipalvelut vihreät jakaa neljään osaan:
1. Tuotantopalvelut. Esimerkiksi peltomaalla tuotetaan kasveja elintarvikkeiksi, rehuksi, rakennusmateriaaliksi, energiaksi tai muuhun käyttöön.
2. Ylläpitopalvelut. Esimerkiksi luonnon monimuotoisuus, kasvien yhteyttäminen ja ravinteiden kierto maassa.
3. Säätelypalvelut. Esimerkiksi ilman puhdistuminen, veden puhdistuminen, eroosion estäminen ja kasvihuonekaasujen sitominen.
4. Kulttuuripalvelut. Esimerkiksi maisemat, virkistyskäyttö sekä tiedon tuottaminen luonnosta.
Vihreiden mukaan maatalouden yksipuolinen tehostaminen alkoi 1950-luvulla. Silloin alkoi keinolannoitteiden ja maatalouskemikaalien käyttö, viljelyn koneellistuminen sekä Euroopan maatalouspolitiikka, jolla tukia ohjattiin tehoviljelyyn. Teollinen tuotanto syrjäytti lopulta perheviljelyn. Haitat ympäristölle ja vesistöille alkoivat lisääntyä ja raha ja valta siirtyivät kaupalle.
Maataloustuotannon omavaraisuus on kadonnut lannoitteiden, kemikaalien, koneiden ja polttoaineiden ostoon ulkomailta. Erävihreiden mukaan omaa ovat vain pitkät työpäivät ja velat.
"Maatalouden nykymuotoinen tukipolitiikka on tullut tiensä päähän", sanoo maaseutu- ja erävihreiden varapuheenjohtaja Kari Tiilikkala. "Toiminta ei ole kestävää viljelijöiden toimeentulon, maatalousmaan hoidon, vesistöjen eikä maisemien kannalta. Vahvaan kemikaaliriippuvuuteen perustuva elintarviketuotanto ei saa kuluttajienkaan hyväksyntää."
"Uuden politiikan kehittäminen edellyttää vanhojen vastakkainasettelujen unohtamista sekä tuottajien ja kuluttajien yhdessä suunnitteleman ruokajärjestelmän kehittämistä. Tätä kuvaa erinomaisesti termi ruokakansalaisuus."
Kun maatalouden tuet perustuvat ekosysteemipalveluihin, maksettaisiin esimerkiksi:
Maan pitämisestä talvella kasvipeitteisenä
Typpeä sitovien kasvien määrästä
Viljeltävien kasvilajien moninaisuudesta
Kukkivien kasvien ja pölyttäjien määrästä
Orgaanisten ravinteiden osuudesta lannoitteissa
Laiduntavista/ulkoilevista eläimistä
Liikennepolttoaineiden myynnistä
Hiilen sidonnasta maahan
Syväjuurisista maanhoitokasveista
Fossiilisen energian minimoinnista
Veden kierrätyksestä ja käytön tehokkuudesta
Maiseman hoidosta ja eläinten pidosta maisemassa
Linnuston pesinnästä
Laskeutusaltaiden teosta alueellisena yhteistyönä
Matkailu- ja koulutus- sekä Green Care -palvelujen osuudesta tilan tai yrityksen liikevaihdosta
Luonnonmarjojen ja kasvien myynnistä
Omien tuotteiden suoramyynnistä
Yritykseen palkattujen työntekijöiden määrästä
Puurakentamisesta ja rakennusperinnön säilyttämisestä
Soiden tai suosta raivattujen peltojen ennallistamisesta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
