Viranomainen ei hylkää kaikkia yhdistämisiä
Sekä maa- ja metsätalousministeriön (MMM) että Maaseutuviraston (Mavi) mukaan mitään uutta lohkojen yhdistämistä estävää asetusta ei ole annettu. Kyse on ilmeisesti väärinkäsityksestä, sanoo MMM:n neuvotteleva virkamies Juha Palonen.
Vipu-palvelun karttasovelluksessa lohkoja pystyy yhdistämään uudella yhdistämistyökalulla. Sillä on teknisesti mahdollista yhdistää tukikelpoisten lohkojen lisäksi tukikelvotonta alaa tukikelpoiseen peruslohkoon. Näin ovat toimineet monet viljelijät.
Koska tukikelvottoman alan sisällyttämistä tukikelpoisen peruslohkon alaan ei ole sallittu, näitä viljelijöiden tekemiä muutoksia on kunnissa jouduttu hylkäämään, Palonen kertoo.
Tukikelvottomia aloja ovat esimerkiksi pelloksi raivatut metsäsaarekkeet tai yli kolme metriä leveät reunaojat, muistuttaa Mavin pinta-alatukiyksikön ylitarkastaja Antti Hietala.
Mavin Hakuoppaan mukaan peruslohkoa rajaava reunaoja voidaan sisällyttää peruslohkoon, jos sen keskimääräinen leveys on enintään kolme metriä. Tällöin peruslohkojen raja on ojan keskikohdassa eikä niiden välissä ole tukikelvotonta alaa.
”Jos kaksi tukikelpoista peruslohkoa yhdistetään tukkimalla alle kolme metriä leveä reunaoja, niistä voidaan muodostaa uusi yhtenäinen peruslohko.”
Jos taas peruslohkoa ympäröi yli kolmemetrinen reunaoja, raja on ojan pellon puoleisessa reunassa. Tällöin lohkojen yhdistäminen ei onnistu, sillä peruslohkojen väliin jää tukikelvoton kaista.
Vielä 2011 tukikelpoiseen lohkoon oli mahdollista liittää pieniä, alle viiden aarin suuruisia tukikelvottomia aloja. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista.
Kyse on Hietalan mukaan määrärahoista. ”Käytettävissä olevat rahat ovat niin tarkkaan käytössä, ettei tukikelpoista alaa ole sen vuoksi varaa lisätä.”
Myös Mavin valvontaosaston johtaja Jukka Pekonniemi muistuttaa, että lohkojen yhdistämistä ei ole täysin kielletty. Se, onko tukikelvotonta alaa mahdollista liittää tukikelpoiseen alaan, riippuu vuosittain annettavasta hakuasetuksesta.
Vuosina 2012–2014 tukikelpoista alaa ei ole ollut mahdollista lisätä.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
