Muistoja traktorin kurakaaren päältä
Viime vuoden tangokuningas Kyösti Mäkimattila kiertää tänä vuonna tanssilavoja ja konserttisaleja enemmän kuin koskaan. Vuosi huipentuu lokakuussa julkaistavaan joululevyyn ja sitä seuraaviin joulukonsertteihin.Joulukiertue merkitsee Kyösti Mäkimattilalle keikkasyksyn huipentumaa. ”Eniten odotan joulukiertuetta, koska se on kaikkein henkilökohtaisin, sinne mennään oma nimi edellä.”
Mäkimattila on sanoittanut uuden joululevyn nimikkokappaleen Joulumuistoni. Pienen ihmisen juhlamieltä symboloi laulussa isältä saatu himmeli.
Kappale vaikuttaa omakohtaisesti koetulta ja sitä se osin onkin. ”Minulla on kotona isältä saatu himmeli. Hän askartelee niitä itse.”
Lapsuus maalla kimmeltää monissa tangokuninkaan runoissa ja sanoituksissa. Hän syntyi Yläneellä, joka kuuluu nykyään Pöytyän kuntaan.
”Elin siellä elämäni ensimmäiset kuusitoista vuotta, ne ratkaisevat vuodet. Nyt aikuisiällä tajuan, kuinka paljon sieltä ammennan, kuinka hyvä minun on ollut sieltä ponnistaa.”
Nuoren pojan harrastuksiin kuuluivat urheilu, partio, 4H ja tietenkin musiikki. Tutuiksi tulivat monet maatalouden työt enon maatilalla.
”Se istuskelu traktorin takapyörän kurakaaren päällä on ollut aika tuttua hommaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

