Harrastekanalan pito lisää ruuan kunnioitusta
Maanantaina pesästä löytyi vain yksi muna. ”Ehkä aamulla kanatarhaan vierailulle yrittänyt haukka oli säikyttänyt kanat niin, etteivät ne munineet”, Appelberg pohtii. Saara Olkkonen Kuva: Viestilehtien arkistoESPOO (MT)
”Ruokaa ja kananmunia kunnioittaa eri tavalla, kun itse kokee miten niitä voi tuottaa”, kertoo espoolainen Pirkko Appelberg.
Hän keräsi ensimmäiset omien kanojensa munimat munat viime kesänä.
Appelberg halusi vastapainoa kiireiseen kaupunkielämään, kun oli muuttanut Lontoosta takaisin Suomeen. Hän innostui kesäkanoista nähtyään lehdessä niistä artikkelin, vaikka hänellä ei ollut aiempaa kosketusta tuotantoeläimiin.
”Kesäkanat ovat tuoneet mukavaa uutta väriä elämään. Jokaisella kanalla on oma luonne. On hienoa seurata kanoja ja oppia kommunikoimaan niiden kanssa.”
Appelbergin kanat tuottavat munien lisäksi puutarhaan hyvin sopivaa kompostia.
”Kesäkanoja on yllättävän hankalaa saada”, harmittelee Appelberg.
Viime vuonna kanat saatiin tuttavan kautta lopettavasta kanalasta.
Tänä vuonna kanat saatiin Tuusulasta, josta ne matkustivat Espooseen autossa.
Ensimmäinen kesä kanojen kanssa meni erittäin hyvin ja joustavasti, mutta tänä vuonna kommelluksilta ei ole vältytty.
Automatkan jälkeen kanat olivat todella säikkyjä, ja yksi niistä lensi pelästyksissään kanatarhan oven säppiin.
Ovi aukesi, ja kana katosi läheiseen metsään.
Muutama päivä myöhemmin Appelbergin äiti oli ruokkimassa kanoja. Jonkin ajan kuluttua hän huomasi, että kanat olivat karanneet ja kuopsuttelevat pihamaalla.
Äiti houkutteli rehulla linnut takaisin häkkiin.
Metsään karannut viides kana rohkaistui tulemaan pihapiiriin nähtyään lajitoverinsa. Myöhemmin sekin saatiin takaisin tarhaan.
Eräänä aamuna kanalasta kuului hätääntynyttä kotkotusta. Appelberg meni tarkistamaan tilannetta ja huomasi kutsumattoman vieraan: haukka yritti päästä kanalaan sisälle.
Nyt Appelberg uskoo, että jatkossa kaikki menee hyvin. Kuin vahvistuksena hän löysi kanojen vesikiposta neliapilan.
Tulevaisuudessa hän haluaisi pitää kanoja ympärivuotisesti ja ottaa muutaman lampaan.
”Seuraavaksi voisin kokeilla maatiaiskanoja.”
Appelbergin mielestä tietoa kanojen pidosta ja niihin liittyvistä säädöksistä pitäisi olla enemmän esillä.
LAURA KYLMÄMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
