Pikkuvasikoilla yleinen ripuli vaivaa ihmisiä Pohjanmaalla
Eviran mukaan helmi-syyskuun aikana on raportoitu 29 vesiripulitapauksesta pohjalaismaakunnissa.
Cryptosporidium parvum on yleinen ripulin aiheuttaja 1–2 viikon ikäisillä vasikoilla. Kuvan vasikka ei liity ripulitapauksiin. Kuva: Kari SalonenPietarsaaren sosiaali- ja terveysvirasto on tiedottanut alueella jylläävästä Cryptosporidium -alkueläimen aiheuttamasta epidemiasta ihmisillä. Myös Ilmajoen ja Kurikan alueella useita henkilöitä on sairastunut vesiripuliin, tiedottaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.
Cryptosporidium parvum on Eviran mukaan yleinen ripulin aiheuttaja 1–2 viikon ikäisillä vasikoilla. Ihminen voi saada tartunnan ripulia sairastavasta vasikasta tai ihmisestä. Tartunnan voi myös saada ulosteella saastuneesta elintarvikkeesta tai juomavedestä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu helmi–syyskuun aikana 29 vesiripulitartuntaa Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Vaasan sairaanhoitopiireistä. Vuonna 2015 alueella todettiin vain kuusi tällaista tartuntaa. Viime vuosina Suomessa on todettu 20–30 tapausta vuodessa.
Tartunnanlähteitä kartoitetaan Pohjanmaan sairaanhoitopiirien, Eviran sekä THL:n yhteistyönä. Evira kertoo tutkivansa vasikkaripulinäytteistä kryptosporidit ja seuraavansa C. parvum -tartunnan esiintymistä nautatiloilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
