Parjatut turvemaat ovat monella tilalla satovarmimpia
Ohra- ja kaurasadot olivat viime ja tänä vuonna parhaat Pohjanmaalla, missä eloperäisten peltojen osuus on suuri.Kun kuivuuskaudet koettelevat, moni viljelijä on kertonut saaneensa parhaat sadot turve- ja multamailtaan. Esimerkiksi viime vuonna ne maakunnat, joissa eloperäisten peltojen osuus on suuri, pelastivat Suomen pahimmalta katovuodelta.
MT pohti vuosi sitten, onko satovarmuuden sekä turve- ja multamaiden välillä yhteyttä.
Viime vuoden viljasato oli yksi heikoimmista vuosikymmeniin. Varsinkin Etelä-Suomessa sadot olivat huonoja. Parhaat ohran ja kauran sadot korjattiin Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.
MT pyysi viime vuonna Eurofinsiltä viljavuusnäytteiden maaperätietoja. Eniten turve- ja multamailta tulleita näytteitä oli vuosina 2016–2020 Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Myös Satakunnassa on keskimääräistä enemmän turve- ja multamaita.
Tänäkin vuonna Pohjanmaa erottui satotilastossa. Sekä rehuohran että kauran keskimääräinen hehtaarisato oli siellä korkein. Seuraavina tulivat Satakunta, Varsinais-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









