90-vuotiaan Kaunon toive toi kauppaan olohuoneen
Lahtelaisen supermarketin nurkassa tyhjillään olevaan liiketilaan sisutettiin olohuone juttukaveria vailla oleville. Kaikki ovat tervetulleita.
Tiistaiaamuna Ainon tupa on kiinni, mutta perjantaisin se sitä vastoin on täynnä iloista rupattelua. Kuva: Kari SalonenLAHTI (MT)
90-vuotias vakioasiakas Kauno kertoi kauppias Kristiina Kanervolle, ettei hänellä ole muita juttukavereita kuin kaupan kassa. Postimiehelläkään ei enää ollut aikaa vaihtaa kuulumisia vaihdettuaan kulkupelinsä autoon.
Silloin Kanervo sai ajatuksen. Myymälän yhteydessä oleva tyhjä liiketila voisi olla kaikille avoin senioreiden olohuone ja kohtaamispaikka.
Niin syntyi Ainon tupa.
"Halusin tuoda tänne sitä samaa yhteisöllisyyden henkeä, jota on maaseudun pienissä kyläkaupoissa", kertoo Lahdessa K-supermarket Okeroista luotsaava kauppias.
Tupa on auki perjantaisin muutaman tunnin ajan. Joka kerta väkeä on kertynyt kolmisenkymmentä. Lähes joka perjantai kauppias piipahtaa vaihtamassa kuulumisia.
Kanervo luotsaa tupaa yhdessä Päijät-Hämeen muistiyhdistyksen ja Päijät-Hämeen omaishoitajat ja läheiset ry:n kanssa
Tupa sai nimensä Kanervon karjalaisen Aino-mummon mukaan.
Evakon matka vei Laatokan rannalta Etelä-Pohjanmaalle maalaistalon emännäksi, jonka ovet olivat aina auki vieraiden tulla ja kahvipannu valmiina porisemaan.
Tänä syksynä avatun Ainon tuvan seinältä löytyy muun muassa lause: "Oikee tul suu hyvän makuseks kun sai haastella kanssas."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
