Koikkalan kylästä linnanjuhliin
Juvalainen kylätoiminta-aktiivi Tuula Pesonen sai kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidenttiparin vierailtua kyläjuhlissa.JUVA(MT) Koikkalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Pesonen vaihtaa ensi viikon torstaina arkitamineet elämänsä ensimmäiseen iltapukuun.
Harvinainen hankinta tuli tarpeelliseksi, kun postilaatikkoon kolahti reilu viikko sitten kutsu presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
”Moni sitä syksyn aikana kyseli, mutta itse en uskonut, että kutsu tulee.”
Epäilys heräsi vasta, kun presidentin kansliasta tiedusteltiin puolisosta.
Kutsun tausta on selkeä.
Presidenttipari Sauli Niinistö ja Jenni Haukio vierailivat kesällä yllättäen Koikkalan kyläjuhlassa ja kesäaikaan viikoittain toimivalla kylätorilla.
”He viihtyivät tosi hyvin, ei tuntunut olevan kiire mihinkään”, Pesonen kertoo.
Hänelle jäi presidenttiparista positiivinen ja rento kuva. ”Eivät pingottaneet lainkaan ja juttelivat kaikkien kanssa.”
Kutsu linnaan on Pesosen mielestä hieno arvostuksen osoitus kylätoiminnalle. Hän toivoo, että se nostaisi osaltaan esille kylien oman, ruohojuuritason työn merkitystä.
”Luin lehdestä, että tänä vuonna kutsuissa on painotettu arjen sankareita ja yrittäjiä, se on hienoa.”
Se, että kutsu osui juuri omalle kohdalle, herättää ristiriitaisiakin tunteita.
”On vähän syyllinen olo, että miksi juuri minä, kun koko kylä olisi ansainnut tämän. Koen, että kutsu on kylälle ja kylätoiminnalle.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

