Reuters: Kreikalle ennätyssakko maataloustukiin liittyvistä petoksista
Euroopan unioni on määrännyt Kreikalle ennätyksellisen 392,2 miljoonan euron sakon maataloustukien hallinnoinnin laiminlyönnistä vuosina 2016–2022 – kymmenet karjankasvattajat olivat saaneet tukia valheellisilla tiedoilla.
Kreikan arvioidaan saavan noin 1,9 miljardia euroa EU:n suoraa tukea ensi vuonna. Kuva: Manolis LagoutarisEuroopan unioni on määrännyt Kreikalle 392,2 miljoonan euron sakon maataloustukien huonosta hallinnoinnista vuosina 2016-2022.
Sakko liittyy tapaukseen, jossa kreikkalaiset karjankasvattajat olivat saaneet tukia esittämällä vilpillisiä tietoja, kertoo brittiläinen uutistoimisto Reuters.
Sakko määrättiin muutama kuukausi sen jälkeen, kun Euroopan syyttäjäviranomaiset nostivat syytteitä kymmenille kreikkalaisille karjankasvattajille.
Karjankasvattajat olivat saaneet EU:n taloudellista tukea Kreikan valtion maksu- ja valvontaviraston (OPEKEPE) kautta, antamalla valheellisia ilmoituksia maanomistuksesta tai laidunmaan vuokrauksesta.
Reutersin tietojen mukaan OPEKEPE vastaa vuosittain noin 2,4 miljardin euron tukien maksamisesta maanviljelijöille.
EU:n toimeenpaneva komissio päätti 13. kesäkuuta vähentää Kreikan saamia tukia tulevina vuosina viidellä prosentilla.
Euroopan syyttäjäviraston mukaan suurin osa sadasta epäillystä ei asunut hakemuksessa ilmoittamassaan paikassa.
Epäillyt olivat hakeneet tukea Euroopan maatalouden takuurahastosta ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.
EU:n toimeenpaneva komissio päätti 13. kesäkuuta vähentää Kreikan saamia tukia tulevina vuosina viidellä prosentilla.
Tämä heijastaa pitkään valinnutta tilannetta, jossa Kreikassa ei ole ollut toimivaa tukihallintomallia eikä asianmukaista valvontaa.
Kreikan hallitus lupasi toukokuussa uudistaa OPEKEPE:n toimintaa sulauttamalla sen maan veroviranomaisten alaisuuteen kansainvälisten konsulttien avustuksella.
Reuters: EU hits Greece with record fine over farmers subsidy fraud
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







