Oikutteleva talvi voi vaurioittaa mansikkaa
Vasta kesä näyttää, onko säiden puolesta poikkeuksellinen talvi aiheuttanut vaurioita.
Näyttää kuitenkin siltä, että ainakin arimmat mansikka- ja erityisesti puutarhavadelmalajikkeet kärsivät talvivaurioista
”Vaikka kaikki on vielä arvelujen varassa, niin viljelijät varautuvat ainakin henkisesti, että jotain ilmenee”, kertoo toiminnanjohtaja Hannu Salo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta.
Viime päivien lumi ja pakkanen eivät niinkään ole vahingoksi, mutta alkutalven pitkä lumeton ja kylmä kausi saattoi aiheuttaa vaurioita.
Viime vuosina Suomeen on tuotu uusia mansikkalajikkeita, joiden kestävyydestä lumettomina talvina ei ole kokemuksia, Salo kertoo. Kolmena edellisenä talvena lunta on ollut runsaasti.
Aikainen lämmin kausi on voinut virittää mansikka- ja vadelmakasvustoja kevääseen. Mansikkamailla on ollut havaittavissa pientä vihertämistä.
Kesän mansikkasato ei silti ole vaarassa. Vaikka ensimmäiset kukkanuput tuhoutuisivat, 2.–5. asteen kukkasilmut voivat kehittyä.
”Mansikalla on valtavasti potentiaalia”, Salo kertoo.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
