Viljelijät vaativat nurmisiemeneltä aiempaa enemmän
Viljelijöiden nurmisiemenlajikkeelle tai -lajikeseokselle asettamat odotukset ovat viime vuosina kasvaneet.
”Karjatilat ovat nykyisin hyvin tietoisia lajikkeiden laadusta”, vahvistaa Peltosiemenen toimitusjohtaja Timo Uusi-Rauva.
Samoilla linjoilla on K-maatalouden tuotepäällikkö Ari Virtanen.
”Ostajat painottavat sadon korkeaa laatua. Se on näkynyt muun muassa uusien laatutimoteilajikkeiden kysyntänä.”
Tilasiemenen toimitusjohtajan Jukka Hollon mukaan vaatimustason nousu on monipuolistanut lajien ja lajikkeiden valikoimaa seoksissa.
Uusi-Rauva mainitsee yhtenä esimerkkinä ruokonadan vähentyneen käytön. Raisioagron Jaakko Laurinen ja Juha Anttila puolestaan kertovat, että englannin raiheinän osuutta on kasvatettu kolmen niiton seoksissa.
Raisioagro ennustaa myös rehumaissin kiinnostavan nurmisiemenseoksissa aikaisempaa enemmän. ”Kokonaispinta-ala on toki vielä vaatimaton.”
Kasvaneet vaatimukset heijastuvat myös tilan omien toiveiden mukaan räätälöityjen siemenseosten kysynnässä, Hollo kertoo. Niitä tehdään hänen mukaansa yhä enemmän.
”Eturivin viljelijät tuntevat lohkonsa, tilansa olosuhteet ja tuotantonsa tavoitteet, korjuukerrat ja korjuutekniikan. He pystyvät näiden perusteella määrittämään juuri itselleen räätälöidyn seoksen.”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
