Kiina pyrkii palauttamaan sikamääränsä afrikkalaista sikaruttoa edeltävälle tasolle vuoden puoliväliin mennessä, uudet ASF-muunnokset saattavat kaataa tavoitteen
Liha-alan analyytikon mukaan Kiinassa on meneillään toinen ASF-aalto, ja 6–8 viime viikon aikana on kuollut 7–8 miljoonaa emakkoa.
Sianliha on tärkeä osa kiinalaista ruokavaliota. Kiinalaista sianlihaa shanghailaisessa ruokakaupassa. Kuva: Paula LiesmäkiKun afrikkalainen sikarutto (ASF) iski Kiinaan elokuussa 2018, seuraukset olivat mittavat. Vuoden 2019 lopussa Kiinan sikamäärän arvioitiin laskeneen 60 prosenttia tautia edeltävästä tasosta.
Kiinan maatalousministeriö on ilmoittanut tavoitteekseen, että sikamäärä saadaan palautettua tautiaaltoa edeltävälle tasolle tämän vuoden puoliväliin mennessä. Maahan on rakennettu valtavia uusia sikaloita.
Jotkut asiantuntijat kuitenkin epäilevät tavoitteen realistisuutta, Feed Strategy -uutis- ja analyysisivusto kertoo.
Kiinassa on löydetty ASF:stä uusia muunnoksia. Jotkut niistä tarttuvat siasta toiseen alkuperäistä kantaa helpommin, mutta aiheuttavat vähemmän oireita, mikä tekee niistä vaikeampia havaita.
Osan uusista muunnoksista arvioidaan olevan yhtä tappavia kuin alkuperäisenkin.
Kiinassa kehitetään ASF-rokotetta, mutta yhtään tehokasta valmistetta ei markkinoilla vielä ole.
Feed Strategy lainaa liha-alan analyytikko Simon Quiltyä Global AgriTrends -yrityksestä.
Quiltyn arvion mukaan Kiinassa on meneillään toinen ASF-aalto, ja 6–8 viime viikon aikana on kuollut 7–8 miljoonaa emakkoa.
Kuolleisuus liittyy uusiin viruskantoihin. Niiden syntymisen syynä saattavat olla luonnolliset mutaatiot, mutta myös laittomien rokotteiden käyttö.
Quiltyn mukaan myös Vietnamissa on koettu ASF:n toinen aalto.
Lue myös: Afrikkalaisen sikaruton epäillään leviävän Kiinassa laittomien rokotteiden välityksellä
Enemmän sikoja kuin mitä Suomessa on yhteensä: Kiinaan rakennetaan maailman suurin jättisikala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
