Sokerijuurikkaan kylvöalakasvamassa yli 10 prosenttia
Sokerijuurikkaan kylvöhalut ovat elpymässä kahden lamavuoden jälkeen. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoSucros kampanjoi toista vuotta aktiivisesti sokerijuurikkaan viljelyinnon lisäämiseksi ja tulosta on syntynyt. Viljelypäällikkö Tero Tanner Sucrokselta toteaa, että listalla on jo 85 uutta sopimustuottajaa. Sadan uuden juurikkaanviljelijän raja saattaa ylittyä.
Torstaina on viljelijöiden rekrytointitilaisuus Huittisissa.
Tanner arvelee, että juurikkaan kylvöala kasvaa viime syksyn 12 000 hehtaarista ehkä 13 500 hehtaariin eikä sekään ole yläraja. Sucros on varannut kevään kylvöille siemeniä yli 15 000 juurikashehtaarin tarpeisiin.
Uusia juurikkaan viljelijöitä on tullut tasaisesti koko tuotantoalueelta Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta Hämeeseen, Satakuntaan ja Pohjanmaalle.
Kovin pitkälle viljelypäätöstä ei kannata enää lykätä. Parin kuukauden päästä lähdetään pellolle. Sitä ennen pitää hankkia siemenet, lannoitteet ja torjunta-aineet, samoin sopia urakoitsijoiden kanssa, jos omia koneita ei ole.
Tannerin mukaan sokerijuurikkaan viljely kiinnostaa ja aloittavia olisi enemmänkin, mutta kynnys voi olla korkea, jos käytössä ei ole omia kylvö- ja nostokoneita.
Hän toivoo, että juurikasta viljelevät ottavat tämän huomioon ja ovat valmiita auttamaan ja urakoimaan sekä kylvöjä että nostoja. Se madaltaisi juurikkaan kylvöä miettivien lähtökynnystä ja antaisi aikaa kokeilla juurikasta omilla pelloilla.
Juurikkaan viljelyssä on hyviä esimerkkejä monenlaisesta koneyhteistyöstä. Alkuun pääsee, vaikkei omia koneita olisikaan, Tanner sanoo.
Sokerijuurikkaan viljely lähes puolittui viime vuosikymmenen puolivälissä, kun Salon tehdas suljettiin ja Säkylä jatkoi ainoana tehtaana juurikkaiden jalostamista. Pohjalla käytiin kaksi vuotta sitten, jolloin viljelyala vajosi 11 500 hehtaariin.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
