”Moni isäntäjoutuusyksyllä menemään pankkiin”
MYNÄMÄKI (MT)
Varsinais-Suomessa viljakasvustot ovat noin kuukauden myöhässä tavanomaisesta. Osa pelloista on kärsinyt niin pahoin, että niiltä ei ole tänä vuonna mitään korjattavaa.
Puinnit myöhästyvät tänä syksynä ja siten myös sadon myynti viivästyy. Lisäksi tukimaksatukset on siirretty alkamaan aiempia vuosia myöhemmin.
”Moni isäntä joutuu syksyllä pankin kanssa neuvottelemaan”, viljanviljelijä, MTK-Varsinais-Suomen puheenjohtaja Tapani Heikkilä Mynämäeltä arvioi.
Talous- ja maksuvaikeuksia on monilla tiloilla jo nyt. Syksy näyttää lisäävän niitä entisestään.
Satonäkymät ovat Varsinais-Suomessa vaihtelevat.
”Pehmeillä mailla on hyviä kasvustoja, mutta savialueet ovat huonot ja kellastuneet”, Heikkilä kertoo.
”Viljat ovat tulleet tähkälle vasta nyt. Ollaan noin kuukausi myöhässä tavallisesta.”
Heikkilä pääsi aloittamaan tilallaan toukotyöt normaaliin aikaan toukokuun alussa, mutta märkyyden takia kylvöt venyivät poikkeuksellisen pitkälle kesäkuun seitsemänteen päivään saakka.
”Muualla maassa on kylvöt viivästyneet huomattavasti pidemmällekin, mutta Varsinais-Suomessa harvoin kylvöt venyvät kesäkuun puolelle.”
Heikkilä on huolissaan Varsinais-Suomen viljakaupan tilanteesta, sillä Raisio lopetti vuosi sitten sian- ja siipikarjanrehujen valmistuksen.
”Kun puinnit jäävät myöhäksi, rehuviljan osuus todennäköisesti kasvaa. Saa nähdä minne rehuviljat Varsinais-Suomesta päätyvät.”
Raisio sulki viime vuonna myös öljypuristamonsa ja mallastamo on suljettu jo aiemmin. Raisioagro kuitenkin jatkaa edelleen myös mallasohran ja öljykasvien siementen välitystä. Yhtiöstä on kerrottu, että viljanosto voi jopa lisääntyä tulevaisuudessa.
Tuure Kiviranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
