Maaseudun moninaisuus pitää tunnistaa

Asummepa missä tahansa Suomessa, olemme tilastollisesti useimmiten maaseudun asukkaita, vaikka emme sitä haluaisikaan.

Termillä maaseutu voidaan viitata tilastollisesti ja sisällöllisesti hyvin erilaisiin alueisiin. Maaseutupolitiikassa käytetty avara maaseudun määrittely käsittää kaikki alle 30 000 asukkaan kunnat ja kaupungit. Subjektiiviset kokemukset tuottavat monipuolista maaseututarinaa: lomailua, metsästystä, sukulointia, asumista, yrittämistä, maan- ja metsänviljelyä.

On turmiollista käsittää maaseutu yksipuolisesti. Maaseudun mosaiikkimaisuuden ja erilaisten maaseutujen olemassaolon tunnistaminen ja tunnustaminen muuttaisi ehkä usein esitettyä käsitystä, jonka mukaan kaupunkialueet elättävät taantuvia maaseutualueita.

Sitran tutkimuksen mukaan (2021) maaseutupoliittisen puheen osuus on pienentynyt 2000-luvun loppua kohti tultaessa ja samanaikaisesti maaseutumainintojen absoluuttinen määrä lehdissä on laskenut. Vaikuttaa siltä, että maaseutupolitiikka on pudonnut kauas päivänpoliittisen asialistan kärkisijoilta.

Maaseudulla – luokitellaanpa se millä luokittelulla tahansa – asuu, yrittää ja viihtyy edelleen ihmisiä. Täällä me asumme, perustuslain suomalla oikeudella, ja aiomme asua edelleenkin.

On selvää, että maaseudulla asuvilla, yrittäjillä ja maanviljelijöillä on oma merkittävä itseis- ja lisäarvonsa. Maaseutu pitää yhdistää erityisesti sanoihin energiatuotanto, hiilinielu, huoltovarmuus, ruokaturva, työvoima, turvallisuus.

Vahva maaseutupolitiikka ja valtiollisten ja kunnallisten päätösten maaseutuvaikutusten arviointimenetelmän (MVA) käyttö päätösten teossa varmistaisi maaseutuyhteisöjen oikeudenmukaisen kohtelun politiikassa, edistäisi maamme asuttuna pitämisen ja mahdollistaisi siellä hyvän elämän, asumisen ja yrittämisen.

Maaseudun elinvoimaisuus ei ole vain tasa-arvokysymys vaan koko Suomen elinvoimakysymys, ja korostuva turvallisuuskysymys. Nämä tekijät ovat olennaisia osia koko Suomen menestystekijöistä.

Ella Kärki

Nurmes