Hurja rankka-sade Japanissa
Japanissa ainakin kymmenen ihmistä on kuollut ja 20 on kateissa rankkasateiden iskettyä Kyushun saarelle Lounais-Japanissa. Lisäksi 50 000 ihmistä on evakuoitu. Kuolonuhrien määrän pelätään yhä kasvavan.
Joissain osissa Kyushua vettä satoi tunnissa 100 millimetriä. Japanin meteorologisen laitoksen mukaan vastaavanlaista sadetta ei ole koskaan alueella nähty.
Viranomaisille tulvii tietoja mutavyöryistä, jotka ovat haudanneet taloja. Apuun on lähetetty pelastuslaitoksen lisäksi myös sotilaita.
Kyushu on eteläisin ja kolmanneksi suurin Japanin pääsaarista.
STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
