Kaurayhdistys: Suomi on vaarassa pudota kaurabuumin aallonharjalta
Suomen Kaurayhdistyksen edustajat haluavat vastata kiristyvään vientikilpailuun uuden kansallisen tutkimusohjelman avulla.
Suomen Kaurayhdistys haluaa kehittää uuden tutkimusohjelman kotimaisen kauran vientiponnistelujen tueksi. Kuva: Kari SalonenSuomen Kaurayhdistys ry varoittaa, että muut maat ovat kuromassa umpeen Suomen saavuttamaa etumatkaa kauran viennissä. Kauran kansainvälisen kysynnän kasvu on hyödyttänyt Suomea, joka on Kanadan jälkeen maailman toiseksi suurin kauran viejä.
Suomen Kaurayhdistys ja alan toimijat ideoivat uutta, laaja-alaista kansallista kauran tutkimusohjelmaa, jolla pyritään turvaamaan Suomen asema suurimpien kauran viejämaiden joukossa.
”Kauran tutkimus- ja tuotekehitysosaamisemme on maailman kärkiluokkaa, mikä on vuonna 2000 päättyneen edellisen tutkimusohjelman tulosta”, Kaurayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Veli Hietaniemi toteaa.
"Sen jälkeen uusia tutkimuksia on käynnistetty hajanaisesti ja erityyppisillä rahoituksilla, mutta muut kauraa tuottavat maat kuten Ruotsi panostavat kauran tutkimukseen ja kehitykseen yhtenäisemmin."
Tavoitteena on kehittää ohjelma, johon sisältyy sekä nopeita kehitysprojekteja että pitkän ajan tavoitteisiin vastaavaa perustutkimusta.
Yhdistys arvioi, että kauran viennin arvo olisi mahdollista vähintään kolminkertaistaa vuoteen 2030 mennessä.
Edellytyksenä ovat panostukset innovaatioihin ja viennin painopisteen siirtäminen raaka-aineista jalostettuihin tuotteisiin.
Nykyisellään kauran raakaviljan vienti on arvoltaan noin 55 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
