Mansikkasato säästyi raekuuroilta: “Sitten, kun rae on sentin kokoista, kyllä se rikkoo marjat”
Hannu Salo toivoo jatkossa mansikalle nykyistä poutaisempaa ja lämpimämpää säätä.
Mansikat ovat sadon alkuvaiheessa suhteellisen kiinteitä ja kestivät siksi pieniä rakeita. Kuva: Jaana KankaanpääEilen tiistaina tulleet raekuurot eivät ole aiheuttaneet Hedelmän- ja Marjanviljelijän liiton mukaan vahinkoa mansikkasadolle.
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton (HML) toiminnanjohtaja Hannu Salo kertoo keskustelleensa keskiviikkona aamulla noin kymmenen viljelijän kanssa. Yksikään heistä ei raportoinut raekuurojen mansikoille aiheuttamista vaurioista.
Rakeet eivät Salon mukaan aiheuttaneet mansikoille vahinkoa siksi, että ne jäivät pieneksi. Mansikat ovat myös näin sadon alkuvaiheessa suhteellisen kiinteitä.
"Sitten, kun se rae on sentin kokoista, kyllä se rikkoo marjat", Salo sanoo.
Hän toivoo jatkossa mansikalle nykyistä poutaisempaa ja lämpimämpää säätä. Vaikka kesä ei ole tähän mennessä ollut sateinen, se on Salon mukaan kuitenkin ollut mansikan kannalta viileä ja pilvinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
