Isot koneet tanssivat maissinkorjuussa
Lähes nelimetrisen Pioneer-maissin takaa näkyy vain silppurin torvi ja vähän työkoneiden kattoja. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoKUHMOINEN (MT)
Valtavat koneet kieppuvat ja kääntyilevät. Peräkärryä vetävä traktori pysyttelee hölkkävauhtia liikkuvan ajosilppurin tahdissa.
Silppuri kerää leikkuupöydän leveydeltä maissia ja ohjaa koneen läpi virtaavan silpun oikeaan kohtaan peräkärryn lavaa. Kärry on pian kukkuroillaan.
Toinen traktori seuraa perässä tyhjine peräkärryineen. Se on valmiina vaihtamaan vuoroa vauhdissa.
Ollaan syyskuun viimeisenä päivänä Kuhmoisissa, Tapio Helinin maitotilan pellolla.
Ajosilppurissa on maissipöytä rouheine piikkeineen. Silppuria ajaa Kalle Rönni Silmu Contractingista.
”Kaksi tai kolme suomalaista yritystä korjaa maissisäilörehua”, Rönni kertoo. ”Tulimme edellisviikolla Lapualta ja Kauhavalta.”
Pälkäneläinen Silmu Contracting korjaa noin puolet kaikesta Suomen maissista. Tällä kertaa mukana on silppurin lisäksi kolmen traktorin ja kolmen peräkärryn verran kuljetuskalustoa.
”Maissia korjaamme koko maassa. Muuten toimimme Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella. Voimme tarjota peltoviljelypuolella kaikki palvelut kylvöstä korjuuseen. ”
Nyt toimitaan sen verran kaukana talouskeskuksesta, että tarvittaisiin vieläkin enemmän perävaunuja ajamaan satoa siilolle. Helinin tilakeskukseen on 24 kilometriä matkaa.
Kolme isoa ja kolme pienempää peräkärryä ajaa peräkanaa, mutta silti ajosilppuri joutuu välillä seisomaan toimettomana.
Isoon kärryyn mahtuu kerralla 15 000–20 000 kilon kuorma. Se on vain reilun puolen hehtaarin sato.
Maitotilallinen Jarkko Sumioinen ajaa kuormia Tapio Helinin apuna omilla traktoreillaan. Pellon laidalla Sumioisen puhelin soi.
Yksi traktoreista on uponnut kosteaan kohtaan. Sumioinen lähtee pelastamaan.
Kohta kukkurainen kuorma ilmestyy jo tielle.
Kalle Rönni katsoo silppurinsa tietokonenäyttöä.
”Tältä lohkolta tulee satoa 30–35 tonnia hehtaarilta. Rehun kuiva-aine on 25–30 prosenttia. Kuiva-ainesato on siis noin 8–10 tonnia hehtaarilta.”
Silppurin tietokone valvoo silpun pituutta ja murskaimen välystä sekä koneen toimintoja. Näyttö kertoo satotason ja pinta-alat. Kokonainen toimisto kulkee silppurin hytissä.
Videonäyttö kertoo, missä laitimmaiset terät kulkevat. Rinnalla kulkevan peräkärryn näkee hyvin.
Maissikasvusto on jykevää tavaraa. Koneet ovat kovilla.
Seuraava vastaavan kokoinen maissipöytä on Skoonessa.
Sen vuoksi maissisilppurilla ajetaan mieluummin hitaasti. Konerikkoihin on silti varauduttava.
Pelkkä maissipöytä maksaa 150 000 euroa. Silppurin hinta tulee siihen päälle.
”Valtaosa varaosista kulkee mukana”, Rönni kertoo. ”Nyt kun ollaan näin lähellä, jotain voidaan hakea myös kotoa, sinne on tunnin ajomatka.”
”Tämä ei ole fyysisesti raskasta, mutta kun ajaa koko päivän vihreää seinää vastaan, se on väsyttävää”, Rönni sanoo. ”Vieraalla pellolla ei tiedä, mitä voi olla vastassa.”
”Supikoiria ja kauriita näkee maissipellolla usein. Hirvikin on joskus tullut maissin kätköstä.”
Kun viimeinen maissinvarsi katoaa pellolta, aukean poikki lähtee lönköttelemään äreän näköinen supikoira. Kesän paras päiväunipaikka on selvästi ihan pilalla.
REA PELTOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
