JSN huomautti MT:tä virheen oikaisussa
Julkisen sanan neuvosto JSN on antanut Maaseudun Tulevaisuudelle huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Huomautus annettiin, koska JSN katsoi, että kuntapäättäjien ravitsemusoppaasta kertovassa jutussa ollutta oleellista virhettä ei oikaistu välittömästi.MT teki uutisen tilaisuudesta, jossa julkaistiin ravitsemusopas kuntapäättäjille. Uutisen mukaan oppaassa oli ravitsemusta, luomua, lähiruokaa sekä ruuan alkuperää käsittelevät osat. Näitä osia oppaassa ei kuitenkaan ollut.
Kantelijan mielestä virhe oli siinä, kuinka Valtion ravitsemusneuvottelukunnan opasta luonnehdittiin. Uutinen julkaistiin 7.10.2012 MT:n verkkolehdessä sekä 8.10.2012 paperilehdessä.
Kantelija kirjoitti huomionsa 8.10.2012 jutun nettiversioon kommenttina. Samana päivänä hän sanoo ilmoittaneensa väärästä tiedosta ja pyytäneensä oikaisua Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivuilla olevan palautelaatikon kautta.
MT julkaisi kantelijan kommentin, mutta verkkolehden palautelaatikkoon kirjattu palaute ei tullut lehden johdon tietoon.
Vastauksessaan kanteluun päätoimittaja Lauri Kontro toteaa, ettei kantelijan kaksi viikkoa myöhemmin jättämässä palautteessa tai aiemmassa verkkouutisen kommentissa esitetty oikaisuvaatimusta.
Lisäksi virhettä ei Kontron mukaan voinut pitää oleellisena, eikä kyseistä kohtaa sen vuoksi ryhdytty oikaisemaan. Kantelija taas piti lehden virhettä olennaisena.
”Virhe on korjattava heti”
JSN toteaa ratkaisussaan, että lehti myöntää tarkistaneensa uutisen kantelijan palautteen perusteella tuoreeltaan ja todenneensa ravitsemusopasta koskeneen jaottelunsa virheelliseksi. Tästä huolimatta virhettä ei korjattu.
JSN:n mielestä olennainen virhe olisi pitänyt korjata heti, kun siitä tuli toimitukseen tieto. Kantelija lisäksi huomautti toimitusta virheestä toistuvasti.
Tämän perusteella JSN päätyi asiassa langettavaan päätökseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
