Puolet viljelijöistä ostaisi kaupallisen satovahinko- vakuutuksen
Satovahinkoja korvaava järjestelmä loppuu vuonna 2015. MTT:n kyselyn mukaan joka toinen viljelijä olisi valmis ostamaan tilalle satovahinkovakuutuksen 5–15 euron hehtaarihinnalla, jos sellaisia olisi saatavilla.Vuoden 2015 jälkeen satovahingosta aiheutuva riski jaetaan uudelleen. Valtion kokonaan rahoittamista satovahinkovakuutuksista luovutaan.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) kyselyn mukaan joka toinen viljelijä olisi valmis hankkimaan kaupallisen satovahinkovakuutuksen. Cap-tukisäännösten vaatima 30 prosentin omavastuu ei vaikuttaisi muodostuvan esteeksi.
Ennen viljelijöille vuonna 2012 tehtyä kyselyä markkinoilla ei ollut mitään aavistusta kaupallisista satovahinkovakuutuksista, toteaa MTT:n yritystalouden professori Sami Myyrä .
Myös eläintautiriskejä vastaan vakuuttamisesta ollaan jonkin verran kiinnostuneita, ainakin sika- ja siipikarjatiloilla. Suuret kotieläintilat ovat valmiita maksamaan pieniä enemmän.
”Tuottajat ovat valmiita porrastamaan maksuja tilakohtaisesti riskitason mukaan. Eläintautivakuutusten maksut eivät kuitenkaan saisi nousta kovin korkeiksi, sillä muuten vakuutuksille ei ole riittävästi kysyntää”, sanoo eläinten terveyden ja hyvinvoinnin taloustieteen professori Jarkko Niemi MTT:stä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

