Hyvä päätös, mutta myöhään
Maaseudun Tulevaisuuden facebook-keskustelussa ruodittiin hallinnon päätöstä, jonka mukaan kylvöt voi hoitaa loppuun 30.6. jälkeen. Päätöstä pidettiin oikeana, mutta aivan liian myöhään tulleena.
”Kiva tietää täs vaihees, kun viikonlopun ja tän päivän aikana survoin loput siemenet väkisin veteliin peltoihin”, Tero Huhtala kommentoi maanantaina.
”Taas vaihteeksi hallinto hyvissä ajoin liikkeellä. Monikohan ehti rypeä peltonsa huonoon kuntoon tämän pelleilyn takia”, Esa Huovinen pohti.
”Kas kun ei huomenna illalla ilmoittaneet”, Pasi Markula totesi maanantaina.
”Miten nyt hallinto huomasi, että onpas satanut”, Martti Mustonen kysyi. ”Meillä lauantaina 46 mm.”
”Äläkää nyt tästä ääneen purnakko”, Aki Saarinen totesi. ”Eihän koiranpentua koulittaessakaan, kun se tekee tarpeensa lopulta ulos eikä köökin matolle, muistuteta edellisviikon sotkuista! Hyvä päätös ja parempi nytkin kun ei millonkaan!”
”Byrokratiatalkoot alkamassa, ehkä myötämielisyys johtuu osittain siitä”, Seija Mikkonen huomautti.
Outi Kemppainen pohti myöhäisten kylvöjen järkevyyttä. ”Kysymys kuuluu: ehtiikö vielä valmistua syksyn aikana, ennen kuin lumi valtaa maan?”
Satu Lehtonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
