Sveitsiläinen kestävän maatalouden asiantuntija puolustaa märehtijöitä: Tarvitaan turvaamaan monimuotoisuutta jatkossakin
Sveitsin olosuhteet muistuttavat monin tavoin Suomea: osa maasta riippuvainen nurmituotannosta.Vaikka märehtijöihin perustuvaa kotieläintuotantoa syytetään ilmastonmuutoksen kiihdyttämisestä, tuotannon alasajolla olisi huomattavia negatiivisia vaikutuksia niin ympäristöön kuin sosiaaliseen kestävyyteen, toteaa sveitsiläinen kestävän kehityksen konsultti ja maatalouden asiantuntija Manfred Bötsch.
Sveitsin liittovaltion maatalousviraston johtaja aiemmin työskennellyt Bötsch puhui viime keskiviikkona ruoka-alan tulevaisuutta käsitelleessä videokonferenssissa, jonka järjestivät Zürichin yliopiston Eurooppa-instituutti ja Sveitsin suurin vähittäiskauppaketju Migros.
Bötschin näkökulmana oli Sveitsin maatalous, mutta monilta osin hänen väitteensä ovat rinnastettavissa myös Suomeen. Sekä Suomessa että Sveitsissä on paljon peltoja, joiden kasvuolot sopivat parhaiten nurmituotantoon, kun taas esimerkiksi palkokasveja niillä ei voisi tuottaa lainkaan.
Sveitsissä muuhun kuin nurmituotantoon soveltumattomia peltoja on Bötschin mukaan 600 000 hehtaaria. Ilmaston ohella viljelyä rajoittaa maanpinnan muoto eli rinteiden jyrkkyys.
"Jos kotieläintuotanto loppuisi, kuka syö näillä pelloilla tuotetun apilan", Bötsch kysyy.
Suomen tavoin Sveitsin kotieläintuotannon etuna on pieni vesijalanjälki. Sadanta riittää täyttämään käytännössä kokonaan maatalouden vesitarpeen.
Nautojen, lampaiden ja vuohien katoaminen maatalousmaisemasta heikentäisi tuntuvasti myös monimuotoisuutta. Bötschin mukaan Alppi-laitumet ja -niityt ovat biologisen monimuotoisuuden näkökulmasta erittäin tärkeitä.
Suomessa kotieläintuotanto on vahvinta alueilla, joissa vaihtoehtoisia työpaikkoja on vähän – samoin on Sveitsissä. Sveitsin omavaraisuusastekin heikkenisi huomattavasti, mikäli karjataloutta ei enää olisi, Bötsch muistuttaa.
Kotieläintuotannon loppumisella olisi myös kulttuurisia vaikutuksia. Monilla alueilla kotieläintuotanto on synnyttänyt omaleimaisen kulttuuriperinnön, jolla on oma arvonsa.
Aiheesta uutisoi muun muun muassa Bauern Zeitung.
Linkki Bauern Zeitungin uutiseen: Einigkeit an der Konsumententagung: Weniger, aber nicht gar kein Fleisch mehr
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

