Sikatuho jatkuu Aasiassa: afrikkalaista sikaruttoa löydetty myös Filippiineiltä
Tautinäytteet on tutkitutettu Britanniassa.
Suomi pyrkii estämään ASF:n tulon maahan muun muassa Tullin ruokakoirien avulla. Kuvassa ruokakoira Aino ohjaajansa Seija Kontusen kanssa. Kuva: Jaana KankaanpääSikojen massakuolemia ja teurastuksia parhaillaan etenkin Aasiassa aiheuttavaa afrikkalaista sikaruttoa (ASF) on todettu nyt myös Filippiineillä. Tautia on löydetty ainakin seitsemästä kylästä pääkaupunki Manilan läheltä, uutisoi Phys.org -verkkosivusto.
Takapihasikalat, joista tautia on löydetty, on maan maatalousviranomaisten mukaan eristetty ja yli 7 000 sikaa on lopetettu.
Sikatuotantoa kuvaillaan yhdeksi maan tärkeimmistä tuotannonaloista ja maa yrittää taistella laajempaa leviämistä vastaan muun muassa tiukentamalla tuontirajoitteilla.
Sianlihan saatavuuden ja hintojen kerrotaan toistaiseksi pysyvän ennallaan ja viranomaiset vakuuttavat paikallisen sianlihan turvallisuutta ihmisten ravintona.
ASF on levinnyt Aasiassa laajasti jo ennen Filippiinejä. Virusta on todettu Kiinassa, Vietnamissa, Mongoliassa, Kambodžassa, Laosissa ja Pohjois-Koreassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
