Käyttäjät tyytyväisiä foodhubiin – Palvelu yhdistää lähiruuasta kiinnostuneet kuluttajat ja tuottajat
Uusmaalaiset pääsivät testaamaan uutta lähiruokapalvelua kevättalven ajan. Vastaanotto on ollut myönteinen.
Herttoniemen ruokaosuuskunnan puuhamies ja Uudenmaan ruuan "foodhub manager" Olli Repo. Kuva: Kari SalonenUudellamaalla on saatu myönteisiä kokemuksia uudesta toimintamallista, joka yhdistää tuottajat ja lähiruuasta kiinnostuneet kuluttajat. Malli on nimetty amerikkalaisen esikuvansa mukaan foodhubiksi.
Malli perustuu sopimukseen, jonka tuottaja ja kuluttaja tekevät tulevasta sadosta etukäteen: Tuottaja sitoutuu toimittamaan kuluttajan tilaamat tuotteet kolmen kuukauden aikana sovittuun paikkaan, ja kuluttaja sitoutuu ne ostamaan.
Toimintamallin lisäksi foodhub on konkreettinen paikka Helsingin Herttoniemen kirjaston yhteydessä.
Sinne tuottajat toimittavat tilatut tuotteet. Ostajille on varattu muutama tunti tilaamiensa tuotteiden noutamiseen kahden viikon välein kahtena päivänä.
Tila on miehittämätön ja lukittu. Käyttäjät pääsevät sinne sisään henkilökohtaisella koodilla.
Sekä tuottajat että ostajat kokivat järjestelyn toimivaksi, kertoo "foodhub manager" Olli Repo.
Vielä tällä hetkellä Repo pyörittää toimintaa käsityönä eli vastaanottaa tilaukset, toimittaa ne tuottajille ja lähettää tiedon noudettavissa olevista tuotteista tilaajille. Samalla hän lähettää heille henkilökohtaisen ovikoodin.
Mikäli tuottajat ja kuluttajat ottavat mallin omakseen, työtä hoitamaan ohjelmoidaan tietokoneohjelma, Repo kertoo.
"Se puolestaan on mahdollista levittää myös muiden foodhubien käyttöön."
Uudenmaan ruoka -foodhub on kaksivuotinen pilottihanke, josta takana on nyt ensimmäinen vuosi.
Mukana on nyt 18 maatilaa sekä 35 sopimusasiakasta. Lisäksi 27 tilaajaa on ostanut foodhubin kautta ruokaa ilman sopimusta.
Revon mukaan tuottajille ja kuluttajille tehty kysely osoitti, että toimintaan ollaan tyytyväisiä.
"Tästä on hyvä lähteä kehittämään foodhubia eteenpäin. Kesän pidämme hengähdystaukoa ja uusi sopimusjakso alkaa syyskuussa."
Mikäli malli osoittautuu toimivaksi ja sen voi odottaa olevan myös taloudellisesti kannattavaa, tarkoituksena on perustaa pilottijakson jälkeen yritys toimintaa pyörittämään.
Mutta se nimi. Sille on kyllä yritetty löytää korvaava, mutta siinä ei ole onnistuttu, kertoo yksi foodhubin puuhamiehistä, ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n asiamies Rikard Korkman.
"Olemme kovasti miettineet foodhubille sopivaa käännöstä, mutta riittävän kattavaa ei oikein ole keksitty."
Hän viittaa Yhdysvaltain maatalousministeriön Usdan määritelmään siitä, mitä foodhub tarkoittaa. Usdan mukaan se tarkoittaa lähiruuan keräily-, markkinointi- ja jakelumallia, joka vahvistaa yhteistyötä, ruuan jakelua ja jäljitettävyyttä.
Foodhubit ovat lyöneet Atlantin takana läpi vahvasti: Niitä on eri puolilla Yhdysvaltoja jo nelisensataa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
